lauantai 6. elokuuta 2011

Vuokraponistoori

Ajattelin että voisin tähän väliin kertoilla vähän vuokraponistani. 

Poni tuli tallille jo syksyllä 2010, muutaman kuukauden se vietti lomaillen omistajien muuton takia. Samana syksynä minulla oli tallilla ylläpidossa pitkäaikainen hoitohevoseni, sh-tamma, joten kamalasti en poniin syksyllä tutustunut. Ihastelin vain vähän kauempaa, sillä se oli pitkään aikaan ensimmäinen kimo hevonen tallilla. :)
Suomenhevostamma valitettavasti lopetettiin marraskuun alussa, koska omistajalla ei enää ollut mahdollisuutta sitä pitää. Minullakaan ei valitettavasti ollut rahallisesti mahdollista jatkaa tamman ylläpitoa, koska vaikka se olikin minulle erittäin rakas hevonen, sen kanssa ei olisi pystynyt ratsastuksellisesti kehittymään. 
Talven aikana ponia pääsin silloin tällöin harjamaan, koska se teki tuntiponin hommia aina kevääseen asti. Sitten keväällä 2011 kuulin kaveriltani että ponin omistajat etsivät puoliylläpitäjää, tai he joutuvat myymään ponin. Myöhemmin omistajien kanssa sitten vähän juteltiin ja sovittiin että maksan puolet karsinavuokrasta ja kengityksistä ja saan käydä noin kolme kertaa viikossa ponilla ratsastamassa. Huhtikuussa 2011 alkoi virallisesti vuokraaminen, ja se on jatkunut tähän päivään asti. 

Alkuun en osannut ponilla ratsastaa, koska se oli niin erilainen ja herkkä verrattuna tallin tuntihevosiin. Lisäksi vielä kun ponissa on arabia, niin se  kuumuu välillä ja kulkee kuin kameli. :) Vaikka ponissa on osa syytä, niin omasta istunnastani suurin osa ratsastuksellisista vioista löytyy. Koska poni on herkempi ja eläväisempi kuin tallin tuntihevoset, en ensin meinannut osata istua sen selässä tarpeeksi rennosti ja jäntevästi. Koska poni niin siro, en ensin meinannut uskaltaa käyttää voimakkaampia apuja (pelkäsin rikkovani pienen poniraukan). Mutta kun olen huomannut että ei se pienestä komentamisesta rikki mene, ponikin tuntuu ottavan minut ratsastajana tosissaan. 
Ponin askeliin oli myös aika suuri totuttautuminen, koska vaikka se on suhteellisen pieni niin sen askelet ovat pitkät ja lennokkaat. Lisäksi sillä on hieman vennot vuohiset takasissa, sen laukka tuntuu pikkuisen vieterimäiseltä. Nyt olen sen askeleisiin tottunut jopa niin hyvin, että olen uskaltautunut laukkaamaankin sillä ilman satulaa ja ainakin vielä tähän asti olen siellä selässä hyvin pysynyt! :)

Ponilla on oikeassa takapolvessa löysä nivel, joten se ei kestä estekäyttöä. Sen vuoksi harrastammekin vähän pientä koulutuuppailua ja maastoilua, sekä ratsain että taluttaen. Maastossa poni oli ensin hieman säikky, mikä varmasti suurelta osin johtui siitä että olin sille uusi ihminen johon se ei vielä luottanut. Nyt olemme jo maastoilleet jonkin verran eikä mitään suurempia ponin syöjä hirviöitä ole vastaan tullut. ;)

Poni on ollut nyt pitkällä lomalla, koska siltä irtosi etukenkä heinäkuun 17pvä, vain muutama viikko edellisen kegityksen jälkeen. Loppujen lopuksi ponilta otettiin kaikki kengät irti, ja se on lomaillut ja kasvatellut kavioitaan. Lomaa sille oli merkitty tämän viikon loppuun, ja kovasti toivon että sille kengät saadaan nyt viikonloppuna tai viimeistään ensi viikolla. Bootsitkin ostin ponille, koska se etenkin maastossa helposti polkee takasilla etukengille. Yritän siis minimoida sen mahdollisuuden, että siltä taas irtoaisivat kengät. Eihän kenkien irtoamisessa muuten olisi kovin suurta ongelmaa, mutta poni ei ole maailman helpoin kegitettävä. Sille on täällä tallilla tai entisessä ylläpitopaikassa sattunut jotain ikävää kengityksen yhteydessä, koska etenkin etusia kengitettäessä se saa paniikin ja on jouduttu kengityksiin rauhoittamaan.

Niin, voisin kai kertoa jotain ponin ulkonäöstä, luonteesta ynnä muusta. 
Poni on siis noin 147cm korkea, siro rautiaankimo ratsuponiruuna (emä arabi, isä new forest). Luonteeltaan se on kiltti ja vähän hömppänä. Uskoisin, että arabiveri tekee siitä hieman teatraalisen. Muun muassa se saattaa "säikähtää" kun suojien tarroja avaa (eihän niitä sille toki olla laitettu aikaisemmin kuin miljoona kertaa..). Aina ei voi tietää mikä on sen mielestä kamalaa, se vaihtelee aina päivän ja mielialan mukaan. ;)
Hauska ja ihana poniruuna, kovasti olen siitä tykännyt ja toivon että voin jatkaa sen vuokraamista (tai siis vuokran maksamista niin että siskoni voisi ponilla sitten ratsastaa) vaikka lähdenkin Ypäjälle syksyllä. Mutta sen aika näyttää..
Poni on muuten nyt vähän ruikun näköinen, kun lomailun takia siltä on hävinnyt lihaksia sekä kesäihottuman(?) takia se on hangannut suurimman osan harjastaan pois. Nyt olen siskoni kanssa survonut harjanjuuren täyteen kutinaa helpottavaa ja ihoa rauhoittavaa ainetta, jospa ne viimeiset jouhenrippeet selviäisivät syksyyn asti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti