Tarina Elämäni Hevosen ja minun yhteisestä ajasta.

Ajattelin että voisin tähän väliin kertoa elämäni ehkä tärkeimmästä hevosesta, suomenhevostamma Titasta.

Vuonna 2007 maaliskuun viimeisellä viikolla sain äidiltäni tekstiviestin, jossa luki että eräs hänen tuttunsa etsii hevoselleen hoitajaa/liikuttajaa. Sovimme sitten että menemme hevosta katsomaan ja omistajan kanssa juttelemaan.
Siellä tapasin ensimmäistä kertaa tuon hienon Tamman. Hieman sitä rapsuttelin ja omistaja kertoili vähän hevosesta. Tamma oli kuulemma todella kiltti ja rauhallinen. Sovimme siinä että tulemme siskoni kanssa tammaa kokeilemaan, päiväksi sovittiin muistaakseni 5.4.2007.

Tallille tullessamme omistaja ei ollut paikalla, mutta hän oli neuvonut mistä löydämme varusteet jne.
Varustaessa tamma käyttäytyi ihan hyvin, eikä tamman suuri koko tuottanut ongelmia (Titta oli n.160-165cm korkea ja suhteellisen massiivinen, tällaisen n.155cm pätkän näkökulmasta se oli Suuri :) ).
Ensimmäinen ratsastus tapahtui pellolla, suurimman osan ajasta satoi lunta ja räntää. Tamma kuskasi minua kuin märkää lapasta! Välillä menimme ravia hallitsemattomasti ja välillä pukkilaukkaa, satunnaisesti saimme rauhallisen pätkänkin mentyä.
Omistajalle ihmettelin tamman käytöstä, etenkin siksi koska hän oli tammaa kehunut tavattoman rauhalliseksi ja tasaiseksi otukseksi. Noh, ajan myötähän se selvisi, että tamma vain testasi elämäänsä astuneita uusia ihmisiä.

5.4.2007 lähtien aloimme käydä tammaa hoitamassa ja liikuttamassa useaan kertaan viikossa siskoni kanssa. Vuoropäivin toinen ratsasti ja hoiti tamman ja samalla toinen siivosi karsinan sekä laittoi ruuat ynnä muut valmiiksi.

Muutaman aidatulla alueella tapahtuneen ratsastuskerran jälkeen uskaltauduin lähtemään tamman kanssa maastoon, siellä tamma olikin todella rauhallinen eikä pelännyt juuri mitään. Tamman testaaminen jatkuikin sitten uudella tapaa, maastossa se juurtui aina risteyksien kohdalle. Varmaan kävimme kaikki sillä seudulla olevat risteykset läpi seisoskelemassa koska tammaa ei vaan saanut millään liikkeelle, edes raippa ei auttanut mitään. Pikkuhiljaa kuitenkin aloimme päästä risteyksienkin ohitse ilman jumituskohtauksia.

Touko- tai kesäkuussa tamma sai seurakseen naapurin lämminverisen tamman. Uuden kaverin myötä ilmaantui taas uusi ongelma, tamma ei nimittäin antautunut kiinni saatika laskenut kaveriaan tulemaan ihmisten luo. Kerrankin yritimme siskoni kanssa melkein tunnin ajan saada hevosia kiinni, mutta tamma vain hääti vieraan hevosen kauemmas ihmisistä ja uhitteli meille hampaat irvessä, se saattoi jopa hyökkiä ihmistä kohden.
Kesän kuluessa tilanne helpottui ja hevoset saatiin helpommin kiinni.
Kesä- heinäkuussa vieras tamma vaihtui väliaikaisesti lämminveriseen ruunaan. Ruunan kanssa elämä oli hieman helpompaa, koska se ei antanut tamman pomottaa itseään niin kovasti. Ruunan vierailun ajan siskoni ratsasti enimmäkseen tammalla ja minä ruunalla, sillä ihastuin siihen kovasti!
Loppukesästä ruuna vaihtui taas siihen tammaan, mutta samoja ongelmia kuin keväällä ei onneksi nyt ilmaantunut.

Talvi kului maastoillen, jonkun kerran tuuppasimme hieman koulua pelloilla. Tasoltaan tamma oli puskailuluokkaa, joten parhaimmillaan se oli tosiaan oli maastossa! Vaikka pakkasta oli välillä hurjastikin, rento maastoilu ilman satulaa tähtitaivaan alla oli todella mukavaa. Talveksi tamma kasvatti mammuttimaisen karvan joka lämmittin erittäin hyvin myös sen paljaassa selässä istuvaa ratsastajaa.

Tuossa kuvassa näkyy aikalailla kaikki heijastimet mitä parhaimmillaan käytimme. Viime vuosiksi käytössä oli vielä lisäksi Horzen oranssit heijastavat buutsit. Heijastimia täytyi käyttää runsaasti etenkin talvisin, myös kesällä heijastinliivi oli pakollinen. Teillä liikkui puurekkoja, jotka muka eivät nähneet ratsukkoa ja sen takia ajoivat aina ohitse aivan törkeää vauhtia. Ei se vauhti niin kovin suuresti liivien käytöstä huolimatta hidastunut, mutta erotuimmepahan ainakin puista. :)

Olikohan toukokuun viimeinen päivä vuonna 2008, jolloin ratsastin tamman tuolle tallille missä olemme vuokraponini nykyään asuu. Tamma tuli siis minulle ja siskolleni joksikin aikaa vuokralle, ja siskoni osallistui tammalla seuran estekisoihin, ristikkoluokkaan (saivat ruusukkeen!).
Matkaan läksimme muistaakseni aamupäivästä, tarkkaa kilometrimäärää en ole vieläkään saanut aikaiseksi mitata, mutta tulisikohan siitä suunnilleen parikymmentä kilometriä. Vaelsimme tamman kanssa noin kolmisen tuntia taukopaikalle mummolaan. Siellä siskoni vaihtui pilotiksi viimeisille kilometreille, minä en enää jaksanut ja täytyi kerätä vähän voimia illan estetuntia varten. Yhteensä n.4-5 tunnin käyntivaelluksen jälkeen tamma ja siskoni saapuivat tallille. Yllätyimme siitä kuinka rennosti tamma reagoi uuteen paikkaan ja uusiin hevosiin. Laitoimme sen tarhaan ja se meni suoraan syömään heiniä, aivan kuin se olisi aina ollut siellä!

Tamma jäikin loppujen lopuksi koko kesän ajaksi sinne tallille, se toimi myös leireillä lainahevosena. Jonkin aikaa tamma oli sairaslomalla, sillä jotenkin se oli saanut poljettua naulaan ja jalka oli hieman kipeänä.
Muutamalla ratsastustunnilla minä ja siskoni ratsastimme tammalla, kerran myös yksi kaverimme meni sillä. Tamma käyttäyti ihan hyvin, laukannostot olivat vain hieman ongelmallisia ja niissä peräpää nousi tammalta aika tiuhaan tahtiin. Mutta tamman ravi kyllä korvasi kaikki muut kiukuttelut! Eihän sillä liikettä ollut juuri lainkaan, mutta juurikin sen takia sen ravi oli uskomattoman helppo ja mukava istua! Muistan kerrankin kun jotkut tytöt ihmettelivät kuinka en harjoitusravissa pomppinut tai heilunut ollenkaan. :D

Sinä kesänä pääsimme myös vähän hyppäämäänkin! Ei tamma mikään estehirmu ollut, mutta kuntonsa mukaan se hyppäsi pieniä esteitä ihan kivasti. (Kuvassa este n.60cm)

Elokuussa tamma sitten siirtyi omalle tallilleen, tällä kertaa ihan trailerikyydillä.
Oikeastaan kesän 2008 aikana huomasimme, että tamma oli alkanut luottaa meihin eikä enää niin kovin meitä testaillut. Asiaan varmaan vaikutti se että olimme vieraalla tallilla tamman ainoat tutut ihmiset. Enää se ei uhitellut, tosin kuulemani mukaan muutamaa leiriläistä se taisi hieman näykkäistä tai yrittää potkaista.
Talvi ja kevät kuluivat entiseen malliin, sillä erotuksella edellisiin että tamma tosiaan oli huomattavasti paljon helpompi hoitaa ja ratsastaa.
Unohtui kirjoittaa tuonne ylemmäs, että 2008 keväällä pääsimme siskoni kanssa ajamaan tammalla. Kumpikaan meistä ei ollut ennen ajanut, joten oli aika hurjaa päästä kokeilemaan ajamista. Tamma tykkäsi kovasti siitä touhusta, korvat hörössä se painoi menemään hurjaa kyytiä, välillä vähän turhankin hurjaa.. ;)

Kesällä 2009 tamma sai kaverikseen nuoren lämminverisen tamman. Tälläkin seuraneidillä saimme ratsastella muutaman kerran viikossa (tamma oli silloin niin kovin nuori, ettei sillä sen useammin saanut muutenkaan ratsastaa). Oli mukavaa päästä taas porukalla maastoon, pääsimme käymään muutamalla uudella tienpätkälläkin. Vieras tamma kulki meidän puheissamme nimellä Pikkuheppa. Erittäin kiltti ja sympaattinen nuori neiti. Hieman haastavampi se oli ratsastaa ikänsä puolesta kuin tuo Titta, mutta se toi mukavaa vaihtelua ratsastusretkiin. Vaikka välillä olikin hieman jännempiä hetkiä kokemattoman nuorikon kanssa, vaaratilanteita ei päässyt syntymään ja kuskitkin kestivät hyvin kyydissä mukana. :)

Vierailijan lähdettyä jatkoimme tamman kanssa puuhailua entiseen malliin, välillä keksimme kokeilla vähän jotain uuttakin. Ohjasajo oli yksi uusista jutuista joita kokeilimme, tamma hoiti homman erittäin hyvin. :)

Marraskuusta 2009 lähtien pidimme tamman hoitamisessa taukoa, kesällä 2010 kävin muutaman kerran hoitamassa tammaa viikonloppujen yli kun omistaja oli matkoilla.
Sitten omistaja alkoi pohtia mitä tamman kanssa tekee, oma aikansa ei riittänyt tamman ja perheen hoitoon. Minä sitten päätin ottaa tamman ylläpitoon joksikin aikaa. Tamma saapui tuolle samalle tallille jossa se oli vuonna 2008 ollut, syyskuun loppupuolella 2010. Ensialkuun tamman takaset täytyi kengittää uudelleen, koska edellisen kengityksen jäljiltä kengät olivat hieman miten sattuu näin kauniisti sanottuna..

                                                            Tamma ensimmäistä päivää ylläpitopaikassa.


Aika kului maastoillen ja kouluakin menimme jonkin verran tamman kykyjen mukaan.

Lokakuun puolella tamman kohtalosta täytyi päättää. Harkitsin pitkään pystynkö rahallisesti jatkamaan tamman ylläpitoa, ja onko siinä toisaalta järkeä jos haluan kehittyä ratsastajana. Tamman taso oli melkeinpä laskenut siitä puskailutasosta millä se joskus oli ollut, ja iän myötä tamma alkoi olla hieman äksy ja pikkuvikainen.
Yksi pelottava juttu sattui lokakuun puolenvälin paikkeilla kun olin menossa tamman karsinaan laittamaan sille riimua. Avasin oven aivan normaalisti ja astuin karsinan kynnykselle, ja aivan yhtäkkiä tamma hyökkäsi kohti ja otti minua tuosta kainalon yläpuolelta hampailla kiinni todella kovaa. Se ei meinannut edes laskea irti, en tiedä mitä tuolla hetkellä tapahtui, miksi tamma teki noin. Kiitän onneani että oli lokakuu ja viileä sää, koska päälläni oli pari paitaa ja takki. Ilman vaatteiden antamaa suojakerrosta minulta varmaan nyt puuttuisi pala ihoa, nyt siinä on vain tamman hampaiden muotoista  arpea. Nimittäin tamma puri niin kovasti, että vaatekerroksista huolimatta se sai puremakohdasta veren irti. Haavan kohdalle ilmestyi vielä joku ihmeellinen patti, sain siihen sitten antibioottikuurin. Ette usko kuinka kipeä tuo koko kainalon alue oli monta viikkoa!

Tämä ei kuitenkaan juurikaan vaikuttanut ylläpidonjatkamispäätökseeni. Omistaja oli jo tehnyt päätöksen tamman lopetuksesta heti kun en enää tamman ylläpitoa voisi jatkaa. Pitkän ja vaikean harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että en jatka ylläpitoa enää talven yli. Vaikka se aivan kamalalta kuulostaa, haluan ratsastuksesta vielä joku päivä tulevaisuudessani ammatin ja vaikka tamma muuten pystyikin hevosista uskomattoman paljon opettamaan, ratsastuksellisesti sen kanssa ei pystynyt maastoilua kummempia taitoja kehittämään. Jos minulla olisi ollut enemmän rahaa, niin että olisin voinut jatkaa tunneilla käymistä tamman ylläpitokuluista huolimatta, päätös olisi ollut toinen. Valitettavasti tilanne sillä hetkellä oli tuo.

Tuosta päätöksestä alkoivat yhdet elämäni vaikeimmat viikot. Ikinä ei ole ollut niin vaikea mennä tallille ja hoitaa ja ratsastaa rakastamaansa hevosta kuin nyt. Joka kerta kun tammaa katsoi, tunsin itseni mielessäni hirveäksi ihmiseksi. Tamma ei kuitenkaan asiasta tajunnut mitään, vaan vietti viimeiset viikkonsa onnellisena muiden hevosten seurassa syöden herkkuja ja kevyesti liikkuen.

                                                                      Viimeisiä maastoreissuja..


Lopulta omistaja ilmoitti päivän, jolloin tamma haettaisiin ja vietäisiin viimeistä kertaa kotiin.
Viimeistä kertaa kävimme siskoni kanssa tammaa rapsuttelemassa ja syöttämässä sille porkkanoita. Aivan kuin tamma olisi ymmärtänyt surumme, sillä se käyttäytyi aivan uskomattoman kiltisti koko ajan. Ikinä ei ole ollut niin vaikea lähteä tallilta.. Otimme vielä viimeiset kuvat tammasta kännykkään, rapsutimme tamman turpaa viimeisen kerran, kiitimme sitä kuluneista vuosista ja suljimme karsinan oven..

Titta nukkui ikiuneen 6.11.2010 kotonaan.
Kiitos Tammalle yhteisistä vuosista ja kaikesta mitä meille opetit, nuku rauhassa Rakas Tamma. ♥