maanantai 26. syyskuuta 2011

Ratsastustunti A:lla yms.

Hurraa, ensimmäinen lukija! :)

Keskiviikkona kävin kolmatta kertaa ratsastamassa A:lla. Tällä kertaa ajattelin kokeilla nousta selkään ilman juoksutusta, ajattelin että jos tamma heittää minut selästä niin sitten heittää! :D
Selkään pääsin hyvin ja sitten vain A:lle leipää naamaan ja paljon kehuja! Aluksi tamma oli hieman jännittyneen oloinen ja muutaman kerran säikkyi jotain mörköä puskissa, mutta parin käyntikierroksen jälkeen se tuntui rentoutuvan. Sitten A keskittyi murhaamaan kentällä olevia pieniä punaisia "tötsiä". Sillä on jokin ihme pakkomielle niitä kohtaan, se kiemurteli ja kaarteli että pääsi niitä lähelle ja yhden päälle se jo saikin polkaistua.
Muuten sitten teimme vähän ympyröitä ja pysähdyksiä käynnissä sekä ravailimme kumpaankin suuntaan. A meni ihan hyvin, pientä junnailua oli etenkin tallin kulmassa josta tamma kuvitteli pääsevänsä pois. Kun olimme saaneet oikein hyvän ravikierroksen alle, ajattelin lopettaa siihen. Kävelimme hetkisen pitkin ohjin, sitten nousin selästä ja maastakäsin talutin kierroksen.
A sai paljon rapsutuksia ja vähän herkkuja, sekä pääsi sitten kaverin kanssa tarhailemaan. :)

Torstaina kävin vain rapsuttelemassa Ponia, perjantaina tallin omistaja otti sen tunnille.
Sunnuntaina olisi vielä ollut minun maksamani päivä, mutta sille oli jostain syystä laitettu lomapäivä jo siiheksi, ja en olisi muutenkaan päässyt kun menimme siskoni kanssa ratsastamaan tuolle lähitallille missä A asuu (tästä lähtien voisin kutsua tallia Z:ksi ).

Menimme tallille kolmen maissa, minun oli tarkoitus ratsastaa A:lla, ja siskoni mennä tunnilla H:lla. Opettaja sitten soitti, että myöhästyy jonkin verran ja kysyi samalla haluaisiko sisko kokeilla pv-ruuna G:tä, ja minä voisin tulla A:lla samalle tunnille.
Haimme sitten hepat sisälle ja harjailimme ne valmiiksi. Sitten kun opettaja tuli, varustimme hepat loppuun ja siirryimme kentälle. A:lla selkään nousu onnistui taas hyvin, eikä se onneksi suuremmin välittänyt siitä että kentällä oli nyt meidän lisäksemme toinen ratsukko, vähän vain uteliaasti kurkisteli siihen suuntaan.
Tunnilla teimme siirtymisiä, ensin käynti-seis-käynti ja sitten ravi-käynti-ravi siirtymisiä. Minun ja A:n tehtävä oli vähän "helpompi", ensin hyvä ravi, sitten hyvä siirtyminen käyntiin, käynti kuntoon ja sitten lyhyen kävelyn jälkeen takaisin raviin ja taas ennen siirtymistä vaikka kierros hyvässä ravissa. Meidän ei siis tarvinnut tehdä tehtävää kovin nopeassa tahdissa.
Tunti oli sellainen "yhdistetty" tunti, alkuun teimme verkkaa samaan aikaan, mutta sitten siirryimme tekemään niin, että toinen ratsukko teki opettajan valvonnan alla tehtäviä ja toinen käveli sillä aikaa.
Lopuksi sitten sisko ja G lähtivät kävelemään maastoon, ja minä + A jäimme kentälle nostamaan laukkaa. Laukka nousi aika hyvin, nyt sain opettajalta hyviä neuvoja laukannostoihin ja muutenkin A:n ratsastukseen. Laukka pyöri aika hyvin, mutta hyytyi aina siihen tallinkulmaan kun A:n piti kuikuilla G:n perään. Lopetimme hyvään laukkaan ja lähdimme maastoon kävelemään, opettaja oli mukana koska A:lla ei ole kovin paljoa vielä maastoiltu. A käyttäytyi ihan Super Hienosti! Saimme siskoni ja G:n kiinni, ja vaikka loppumatkasta jäimme jälkeen jonkin verran (G kävelee niin paljon isommin ja nopeammin kuin A), ei tamma korvaansa lotkauttanut, etsi vain syötävää. :D Hieno A!
Tallilla tamma sai taas paljon rapsutuksia ja annoin sille vielä omenan. :) Oli kivaa, tunti onnistui hyvin ja muutenkin ratsastuksesta jäi hyvä fiilis! Juttelimme tallilla hetkisen, kun vielä yksi vanha tallikaverimmekin saapui paikalle.
Kuulin vielä sellaisen kivan jutun, että A:n omistaja on tarjoutunut maksamaan kulut, jos joskus haluan lähteä opettajan mukana jollekin maneesitallille ratsastamaan A:lla! Se olisi kyllä tosi kivaa, etenkin jos menisimme Kimmon tallille, siellä pääsisimme kokeilemaan hyppäämistä ja tamma saisi hyvää kokemusta!

Seuraava A:n ratsastus on minulla varmaan vasta loppuviikosta, koska jos sää sallii opettaja kokeilee hypätä sillä keskiviikkona. Menen kyllä sinne silloin nostamaan puomeja ym.
Ja huomenna menemme siskon kanssa Leko-tallille ratsastamaan, kivaa! :)

2 kommenttia:

  1. onko tuon hevosen oikea nimi 'A'? =)

    VastaaPoista
  2. Ei oo, oikeelta nimeltään se on Ferraaria, mutta lempinimen ekan kirjaimen mukaan sitä kutsutaan A:ksi. :)

    VastaaPoista