torstai 17. toukokuuta 2012

Maastoestetunti!

Eilen olikin yllättäen pelottava, jännittävä ym. Piken maastoestetunti!
Ikinä ennen en ole maastoesteitä hypännyt, mitä nyt muutaman kaatuneen pienen puun ja satunnaisen ojan, mutta niitä ei kyllä lasketa. :D

Tunnille sain Jaanin, ja sain vielä toisesta kämpästä lainattua suht sopivan kokoisen turvaliivin. Opistoltakin olisi saanut lainattua niitä, mutta kun olen niin lyhyt, niin ajattelin että mielummin pelaan varman päälle ja otan suht sopivan liivin.

Jännityksestä huolimatta sain laitettua Jaanin kuntoon, selkäänkin onnistuin kampeamaan. :) Suuntasimme maastoestekentälle, siellä verkkasimme ensin ravissa, vähän kevenneltiin. Sitten Pike kutsui meidät koolle, ja saatiin kuulla että maastoestejalustimet ovat 2-4 reikää normaaleja rataestejalustimia lyhemmät! Vähän oltiin huuli pyöreenä, mutta kiltisti jalustimet lyheni. :)
Sen jälkeen aloitettiin laukkatyöskentely, kevyessä istunnassa laukattiin ympäri kenttiä ja haettiin sopivaa vauhtia.


Mentiin ravissa sellaista mäkistä suoraa, muutaman kerran jälkeen siirryttiin laukkaan. Näiden jälkeen mentiin metsikössä olevia tukkeja, ja noitten jälkeen mäkisellä suoralla olevia tukkeja. Niin, ja hypättiin myöskin pientä tukkia ihan pelkästään. :)





Harjoiteltiin myöskin banketteja, ja hypättiin kenttien välissä olevaa pitkää tukkia sekä tukkia joka oli "haudan/ojan" päällä. Lopuksi hypättiin sellaisen risuympypäesteen läpi.
Tunnilla hypättin myös muutamia erilaisia teitä, ei ihan vain pelkkiä yksittäisiä esteitä. :)

Ei voi muuta sanoa kuin että oli aivan mahtavaa ja superhauskaa! Jaani oli minulle loistava valinta, ihanan varma hyppääjä joka hoiti minut esteitten yli vaikka itse en aina ollut ihan tilanteen tasalla, sekä Pike on aivan loistava opettaja! Erittäin hyvä tunti, ja nyt tekee mieli hypätä lisää maastoesteitä!
Eli aika onnistunut tunti oikeasti, koska itse jännitän jonkin verran rataesteillä, mutta tuolla tunnilla ensimmäisten hyppyjen jälkeen olin vain hirveän innostunut. Loppujen lopuksi meidän koko ryhmä ratsasti tajuttoman iso hymy huulilla! :)











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti