sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Suuntana Ypäjä.

Tänään oli tunti siellä talli Z:lla, menin sillä espanjalaisessa valkoisella. :) Vähän ruuna oli karsinassa säpäkkänä, ja omistaja juoksuttikin sen ennen kuin kipusin selkään. Pikkuisen ruuna oli jännittynyt, mutta käveli kuitenkin.
Ainakin siihen asti, kunnes siskoni ratsunsa selässä laski jalustimen jotenkin alas, niin että siitä kuului se sellainen vähän läsähtävä ääni. Noh, minun valkoinen saturatsuni ei pitänyt äänestä, ja otti kunnolliseen espanjalaiseen tyyliin jalat alleen, etuosan ylämäkeen ja eikun menoksi! Minä kun en tuollaisella noin nopealla ja kokoavalla hevosella ole tottunut ratsastamaan, niin kaarteessa sitten lensin kauniissa kaaressa hankeen! :D Lunta oli suussa, naamassa, housuissa ja vähän vaikka missä. :D Onneksi lunta oli reippaanlaisesti, eikä putoaminen tuntunut juuri missään. Vähän nyt on olkapää pikkuisen jäykän oloinen kun tulin jotenkin vähän sen varassa alas. Mutta eikun vain uudestaan satulaan ja menoksi.
Lopputunti menikin sitten hyvin, käynnissä ensin haettiin vähän rentoutta kulkemiseen, ja sitten kun homma sujui OK, siirryttiin raviin. Ravissa tehtiin kanssa voltteja ja kaarevia uria ym. Lopuksi vielä nostettiin laukka molempiin suuntiin, ja etenkin oikea laukka oli MAHTAVA! Ruuna polki takaa todella hienosti ja siis se tunne oli vaan ihan uskomaton! Todella hyvä tunti kaikenkaikkiaan! Ja parasta vielä se, että ruuna alkaa pikkuhiljaa näyttää hevoselta! :)


Nyt sitten olen matkalla Ypäjälle, toivottavasti vielä tämän päivän aikana pääsen perille. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti