tiistai 8. marraskuuta 2011

Ratsastelua Ypäjällä ja vähän muuta.

Tänään koulu alkoi vasta kymmeneltä, niinkuin eilenkin. Ensimmäinen ja ainoa teoriatunti oli aiheeltaan tuotantoympäristö ym, tunnin piti päätallimestari. Tunti oli mielenkiintoinen ja aika hyvin jaksoi keskittyä koko puolitoistatuntisen. :)


Ruokailun jälkeen suuntasimme kolmostallin kolmoskäytävälle, edessä oli nimittäin ratsastusta. Meidät oli etukäteen jaettu ryhmiin ja samalla kerrottu mikä on tunnin aiheena: minä olin kolmen ratsukon ryhmässä ja meillä oli estetunti.
Tallissa etsin ratsuni ja harjailin sen + laitoin varusteet. Ratsukseni oli valikoitunut pieni ja sievä suomenhevostamma Urre. Se tosiaan oli pieni jopa minun silmääni, ehkä juuri ja juuri hevoskokoinen. :)
Nousimme ratsaille tallin edessä ja sieltä kävelimme opistohalliin, jossa meidän tuntimme pidettiin. Siinä tulikin aika hyvät alkukäynnit käveltyä. Maneesissa toinen ryhmä vielä ratsasti, joten me verryttelimme itsenäisesti maneesin yhdessä päädyssä. Ravailin jonkin verran ja muutaman kerran nostin laukkaa. Urre tuntui mukavalta ratsastaa, vähän se tuijotteli jotain "pelottavia" kohtia ja välillä se tuntui puskevan sisäpohjetta vasten.

Ensin ravissa teimme voltteja ja ylitimme puomeja molempiin suuntiin, sen jälkeen tulimme puomeja kaarevalla uralla laukassa ja lisäksi kaarteen keskelle tehtiin laukkaympyrä, samalla ylittäen puomi. Tunnin aiheena oli siis esteeltä myötälaukassa tuleminen.
Sitten puomit nostettiin pieniksi pystyiksi, ja ensin tulimme vain kaarevalla linjalla olevat esteet pari kertaa. Sen jälkeen tehtävään lisättiin laukkaympyrä + puomin ylitys.
Ihan lopuksi esteitä korotettiin vielä pikkuisen, mutta tehtävä pysyi samana.

Urre tuntui tosi kivalta ja sen kanssa oli helppo hypätä, puomeillekin sain askelet aika hyvin sopimaan vaikka yleensä se on minulle vaikeaa. Urre oli tietysti sopivan ponimainen, niin minun oli helppo istua sen kyydissä! ;)
Lopuksi saimme opettajalta palautetta tunnista (opena toimi ratsastuksenohjaajaopiskelija, jolle tämä meidän tuntimme toimi näyttönä), ja itse sain kommenttia siististä ratsastuksesta mutta voisin käyttää rohkeammin johtavaa ohjasotetta. Kaikenkaikkiaan olin ihan tyytyväinen tuntiin, hevosee ja itseenikin koska onnistuin noinkin hyvin ihan uudella ratsulla! :)

Keventelimme hetkisen ja loppukäynnit käveltiin matkalla tallille. Juuri kun olimme lähteneet maneesista ja kävelemässä pois, vastaan tuli pari ratsukkoa ja Urre sitten siitä vähän innostui ja pukitti. :D Onneksi se on niin pieni niin eihän se tuntunut missään, otin vain loppumatkalle vähän napakamman ohjastuntuman, tamma nimittäin tuntui olevan aika eloisa. :D


Kolmostallilta siirryimmekin sitten suoraan kakkostalliin hoitamaan nimikkomme. Harjasin Lasinan ja Isandran, lisäksi selvittelin jouhia. Isandralta nostin kaikki jalat, ensin se ei meinannut oikein tajuta hommaan, mutta loppujen lopuksi se nosti jalat OK:sti ja pitikin niitä rauhassa sen hetkisen verran että kerkesin itse laskea jalat alas.
Lasinalta sain nostettua etuset, takasien nostoa taidan kokeilla kunnolla joskus kaverin kanssa. Kokeilin nostaa niitäkin kyllä tänään, mutta tamma antaa kaviota vähän turhankin napakasti. (Tammojen ja varsojen kavioiden vuolussa tulikin ilmi että Lasina on aika v-mäinen kengitettävä..) Jostain syystä tamma ei yhtään pidä takajalkojen nostamisesta, vähän hassua sillä etuset se nostaa aivan normaalisti! Noh, jospa tässä ajan kanssa (ja sitten kun varsa lähtee 'häiritsemästä') saisi sitä totutettua takastenkin nostamiseen.

En tiedä jaksanko/kerkeänkö kirjoittaa loppuviikolla, mutta sen näkee sitten. Ohjelmassa meillä on muutamia teoriatunteja ja tallissa harjoitellaan karsinoiden putsausta, hevosen käsittelyä ym. seuraavan viikon talliviikkoa varten.
Viikonloppuna sitten kotiin katsomaan Supernaturalia! ;) Vihdoin ja viimein tilaamani 4 ja 5 kaudet saapuivat. ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti