maanantai 10. lokakuuta 2011

Pitkästä aikaa kirjoittelua taas.

Nyt on ollut vähän jäissä tämä kirjoittaminen, mutta kai se tästä.




Noh, tiistaina ratsastin kaverin hevosella. Meni ihan SUPER HIENOSTI!! Vähänkö olin ylpeä itsestäni ja hevosesta! Jotenkin nyt ensimmäisen kerran yhteistyö pelasi parhaiten, sain hevosen menemään jopa kivan pyöreänä ravissa (minulle ollut todella vaikeaa ko. hevosella!). Ja laukassa vahingon kautta huomattiin miten hevonen laukkasi aivan minimaalisen pienen voltin, melkein takaosakäännöksen. En tiedä ottiko se niin herkästi istuntani sillä hetkellä vai mikä, mutta näppärästi ruuna ympäri pyörähti ja laukka pyöri koko ajan! :D

Keskiviikkona kävin ratsastamassa A:lla. Ihan vaan mentiin puolisen tuntia, kaikki askellajit läpi. Nyt ei mennyt niin hyvin kuin viikonloppuna, en tiedä sitten johtuiko siitä kun viimeksi oli hackamoret ja nyt nivelkuolaimet. Mutta kuitenkin meni ihan ok.

Torstaina käytiin taas Leko-tallilla, tällä kertaa opettajana oli ihan "oikea" opettaja. Ratsuksi sain kimoruuna Donnerin (tähän ihastuin täysin kun se asui vielä vurrilla, oli maailman söpöin heppa!). Karsinassa ruuna oli vähän hapan ja kovasti yritti "uhitella", onneksi on tullut hoidettua vielä happamampia kavioeläimiä kuin tuo, niin eipä se pieni irvistely paljoa hetkauttanut. :)


Ratsastaessa ruuna oli TOSI kiva, hirmu herkkä istunnalle ja pohkeelle, ja etenkin kädelle. Tunnilla aluksi otimme tuntumaa ratsuihin käynnissä ja ravissa, jokainen teki hevoselleen sopivia juttuja; minä tein mm. temponvaihteluita ravissa. Sitten siirryimme "pienelle" kentälle (maneesin keskelle oli siis tötteröillä rajattu pienempi suorakulmainen alue), kulmissa teimme takaosankäännöksen ja sivut käyntiä vähän eteen. Lopuksi teimme käännöksen vain kahteen kulmaan niin, että kaksi askelta käännöstä ja siitä laukka & laukasta käyntiin. Harvoin olen saanut hevosen siirtymään laukasta käyntiin noin hyvin, omassa istunnassani oli vähän jäntevyyden puutetta siirtymisissä, mutta virheistä huolimatta omasta mielestäni onnistuimme aika hyvin. :)
Tunti meni tosi hyvin, oli hirmu kivaa ja tykkäsin kovasti myös tästä opettajasta! Hän neuvoi kaikkia kolmea tuntilaista tasapuolisesti ja neuvot olivat mukavan yksilöllisiä.
Donner oli, kuten varmaan jo tekstistä pystyi arvaamaan, todella kiva ratsastaa! Vaikka se on suhteellisen massiivinen hevonen, se liikkuu yllättävän kevyesti ja toimii pienillä sekä kevyillä avuilla.

Tuota, eilen (sunnuntai) kävin ratsastamassa A:lla, tällä kertaa laitoin hackamoret. Tamma tuntuikin suustaan/päästään rauhallisemmalta, mutta oli tänään jotenkin tahmea. Tehtiin ihan vain käynnissä voltteja ja pysähdyksiä ja sitten vähän ravailimme sekä teimme ympyröitä ja käyntiin siirtymisiä. Käynnissä (opettaja ratsasti samaan aikaan ja neuvoi minua samalla) voin alkaa pyrkiä saamaan tammaa eteen alas ja muistaa että sen täytyy liikkua hyvin eteen. Näin tamma alkaisi käyttää selkäänsä paremmin ja vahvistaisi lihaksia.
Lopussa ravit menivät melkein jopa vähän liian kovaa, kun opettaja ratsuineen lähti pois ja A:lla olisi ollut hirvittävä kiire perään. Noh, ainakin tamma liikkui! :D
Heitin sitten tammat pihalle, ja kun oli jouto aikaa niin putsasin neljä karsinaa. :) Oli ihan kiva tehdä jotain hyödyllistä, kotona kuitenkin vain olisin katsonut telkkaria tai ollut koneella.

Mutta, tässäpä nyt vähän tiivistettynä viime aikojen juttuja. Katsotaan taas mitä viikko tuo tullessaan, toivottavasti taas uuden tunnin Lekolla! :)

3 kommenttia:

  1. Tosi kiva ja mielenkiintonen blogi sulla! Itsekin tulossa ypäjälle opiskelemaan, mikäli sisälle pääsen, mutta vain peruskoulun pohjalta. En tuohon ensimmäiseen kirjotukseen viitsinyt kommentoida kun tää bloggeri kettuilee usein kommenttien näytössä :D Mutta siis, minkälainen se pääsykoe oli? Tai siis esimerkiksi mitä siinä on? Ihan mielenkiinnosta kyselen. Ole onnekas kun olet jo lukion käynyt ja henkisesti kypsä, koen itseni todella todella todella nuoreksi ja pelkään että vanhemmat ihmiset ypäjällä katsoo vain ikää, eikä ihmisen luonnetta. Vaikka en nyt tiedä onko se luonnekaan mulla niin hyvä :D

    VastaaPoista
  2. Nojaa, tiedä siitä henkisestä kypsyydestä! :D Mutta tosiaan, kyllä sitä ehkä vähän jonkinlaista "elämänkokemusta" on saanut tässä ajan kuluessa.

    Pääsykokeissa ensin oli se infotilaisuus ja siitä meidän ryhmä lähti tutustumiskierrokselle. Sitten tehtiin ryhmätyönä sellainen mainosjulistesysteemi ja samalla tehtiin matemaattisia tehtäviä (mm. heinän hinnan laskemista) ja pieni essee.

    Vuorotellen käytiin kuntotestissä (siihen kuului kyykyt, punnerrukset, vatsalihasliikkeet ja taipuisuus ainakin), tallissa (hevoselle päitset & sitoa heppa kiinni karsinaan, hevosen harjaus + kavioiden puhdistus ja käytävällä talutus) sekä haastattelu (kyselivät vähän kaikenlaista).

    Vaikeinta minusta oli nuo matikkatehtävät kun ei pitkään aikaan ollut tarvinnut laskeskella mitään. Mutta varmaanhan ne ihan ok menivät kun kerta kouluun pääsin! :D Yleisesti ottaen jotenkin helpompaa ja rennompaa kuin odotin, ihmiset mukavia ja hoidettava hevonen oli ihan super ihana ja kiltti!

    VastaaPoista
  3. Niin, ja kiitos kehuista! Mukava kuulla kommenttia blogista. :)

    VastaaPoista