tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ihana kevät, mihin karkasit?

Hohhoi, että se niistä aurinkoisista ja kauniista keväisistä päivistä. No ei kai tässä muu auta kuin kurahaalaria niskaan ja menoksi!

Perjantaina hain meille Varkaudesta Tattini- merkkisen koulusatulan sovitukseen. Lauantaina tämä ihanan näköinen penkki pääsi koeajolle. Satula oli ihana istua, se ei valunut eteen ja Otto liikkui sen kanssa aika kivasti. Valitettavasti satula oli hieman liian kapea sekä ehkä aavistuksen liian kaareva, sillä keventäessä se nousi pienesti takaa. Niin, ja semmoinen pieni miinus satulassa myös oli, että sen istuin oli 17,5'' ja tällaisen tappijalan kanssa polvituet eivät päässeet oikeuksiinsa. Eli meidän satula tulee olemaan siinä 16,5'' ja 17'' välillä.
Mutta, satula oli kyllä ehdottomasti paras mitä olen tähän mennessä Otolle sovittanut! Ja ihanahan se on oikeassa koulusatulassa istua, oi autuus!


Sunnuntaina Milla ratsasti Oton niin minä pääsin rauhassa touhuilemaan T:n kanssa, kentällä ihan perusjuttuja käynnissä, ravia ympyrällä ja laukannostoja molempiin suuntiin. Laukannostoissa T on kyllä kehittynyt tosi paljon!


Eilen maananantaina teki kyllä mieli jättää ratsastukset väliin, sillä sää oli inhottava. Koko päivän satoi räntää ja oli niin ikävän harmaa päivä, yhhyh..
Mutta, otin itseäni niskasta kiinni ja käytiin Oton kanssa pyörähtämässä kentällä ilman satulaa  parinkymmenen minuutin ajan. Tehtiin käynnissä hommia, sillä pohja oli niin ikävä. Oikeastaan tehtiin suurin osa ajasta väistöjä keskihalkaisijalta vuorotellen kumpaakin pitkää sivua kohti. Tympeästä kelistä huolimatta Otto toimi oikein kivasti!


Tänäänkin sää oli melkoisen kostea rännän ja vesisateen vuoksi, mutta kenttä oli sen takia hitusen parempi kuin eilen. Loska oli niin märkää että tilsat putosivat kavioista nopeammin.
Ensin tehtiin Oton kanssa käynnissä paljon avotaivutuksia pitkillä sivuilla ja pohkeenväistöjä uralta keskihalkaisijalle ja takaisin uralle. Väistöt oikealle ovat vähän vaikeampia, mutta kunhan kuski muistaa tsempata niin nekin onnistuvat kyllä hyvin.
Väistöjen jälkeen ravailtiin pikkuisen uraa pitkin ja sen jälkeen ajattelin harjoitella peruutusta.
Joka sivun keskellä ratsastin pysähdyksen, siitä peruutuksen (suora peruutus, suora hevonen ja mielellään hevonen vielä kuulolla ilman selän alas ja pään ylös heittämistä..) ja peruutuksen jälkeen sitten edelleen kuulolla käyntiin.
Lopuksi vielä tehtiin samaa hommaa niin, että peruutuksesta tein laukannoston. Ilmeisesti peruutukset auttoivat ponille takajalkoja alle sen verran, että saatiin uskomattoman tasapainoisia siirtymisiä tehtyä! Ja laukkakin tuntui kyllä hyvältä! Tietysti laukka olisi voinut pyöriä vähän paremmin, mutta pistetään se nyt vielä vähän huonohkon pohjan piikkiin. ;)

Olin tänään kyllä ihan tosi tyytyväinen Ottoon, hieno poni! Huomenna on luvassa vähän kevyempää menoa ja torstaina poni saa varmaankin viettää vapaata. Loppuviikon ohjelma katsellaan sitten vähän kelien mukaan.
Kiitos ja kuulemiin, palataan taas joku päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti