Tammikuukin on ollut melkoista lomailua näiden hurjien pakkaslukemien vuoksi. Viime viikolla saatiin onneksi sitä lunta, ihan koko talven edestä, on päästy hangessa kahlailemaan ja päästy menemään muitakin askellajeja kuin käyntiä.
Tosin heti lumen tulon jälkeen alkoi taas pakastaa, ja eilenkin mittari näytti mukavaa -30°C. Ottohan kyllä pärjää kovemmillakin pakkasilla, mutta täytyy myöntää että mä olen nykyään sen verran mukavuuden haluinen etten ihan paukkupakkasilla ponin selkään kiipeä. Mutta ei Ottokaan näillä pakkasilla ole ollut mitenkään erityisen innokkaan tuntuinen lähtemään mihinkään, hengailee tarhassa ja lämmittelee sitten tallissa ihan mielellään.
Vähän kyllä harmittaa kun oikeastaan joulukuusta lähtien ollaan vietetty hyvin kevyttä elämää, ensin pohjat jäätyivät koppuraksi ettei voitu kuin kävellä ja nyt pakkasten vuoksi Otto on saanut viettää ihan vapaita päiviä. Ollaan me jonkun kerran päästy lenkillekin lähtemään, ja kyllä ei ole paljon tarvinnut ponia käskeä eteenpäin liikkumaan. Raviradalla ollaan käyty hölkkäämässä pariin otteeseen, käytiin myös kerran jo jäällä. Siellä Oton maailma järkkyi kyllä ihan kokonaan ja poni oli erittäin tulisen tuntuinen! :D
Mennessä Otto säikähti takaa tulevaa ravuria ja otti lähdöt, hetken aikaa jo kerkesin miettiä että pysähtyyköhän tämä koni koskaan. Sen jälkeen Otto sipsutti mennä varpaisillaan jotain ravin ja käynnin sekoitusta. Kotiinpäin otettiin ravia ja siitä Otto itse nosti ensin laukan ja aloitti sitten siihen perään kunnon pukittelut. Onneksi nuo temppuilut on olleet melko lyhyitä ja helposti poni on palannut takaisin ruotuun. Ja onneksi meillä on tuo ihanaakin ihanampi koulusatula! Se on niin ihanan tukeva että helpottaa kummasti selässä pysymistä tuommoisissa tilanteissa!
Niin ja ollaan myös käyty ratsastamassa pelloilla, kentällä sitten ollaan käyty vain kaksi kertaa tämän parin kuukauden aikana. Ennen lumien tuloa käytiin kävelemässä pari kierrosta kun katsastettiin kentän kunto ja pari päivää sitten käytiin siellä hölkkäämässä hangessa.
Ensin mua vähän ahdisti se ettei olla päästy treenaamaan kunnolla, mutta nyt olen ajatellut etten ota sen suurempaa stressiä ponin liikutuksen suhteen. Olen ollut tosi tyytyväinen nyt siihen että on päästy menemään jäällä, pellolla, raviradalla ja maastossa, pysyy edes Oton kunto yllä ja keretäähän me sitten kesällä mennä ihan tarpeeksi kentällä. Lomaillaan nyt ihan kunnolla ja pidetään hauskaa. :)
Tänäänkin taitaa Otto saada vapaan, pakkasta on vielä -27°C ja tallilla yleensä ainakin pari astetta kylmempää. Huomenna jos pakkanen laskee, Hanna varmaan käy Otolla ratsastamassa, mulla kun on ihan typerän pitkä työpäivä huomenna. Toivottavasti edes loppuviikosta olisi semmoiset kelit että pääsisi vähän ponin energioita purkamaan, mutta katsotaan katsotaan kuinka käy.
Eipä tässä tällä kertaa tämän ihmeempiä kuulumisia ole kirjoittaa, ratsastuskuviakaan kun ei oikein juuri enää saa. Mutta palataan taas myöhemmin, kun on jotain kirjoittamisen arvoista. :)
tiistai 19. tammikuuta 2016
tiistai 5. tammikuuta 2016
Vastaukset kysymyksiin!
Tänään oli meillä niin törkeän kylmä että käytiin Oton kanssa talutuskävelyllä. Siinä tul itsellekin mukavan lämmin, ainoastaan naama meinasi jäätyä kylmässä viimassa. Huomiselle ilmeisesti on luvattu vieläkin kylmempää säätä, katsellaan kuinka ponia kykenee liikuttamaan. Otollahan siinä ei ole mitään ongelmaa mutta kuski meinaa totaalisesti jäätyä kalikaksi ratsastuksen aikana, kun ei vieläkään pysty kunnolla ratsastamaan. Noh, katsellaan katsellaan. Nyt vastausten pariin!
Miten hevosten vuokraus Leko-tallilla meni?
* Vuokraus meni ihan hyvin. Renso oli mukava ratsastaa ja oli ihana pitkästä aikaa ratsastaa kunnolla hyvällä pohjalla. Loppuverkan ajaksi vaihdettiin hevoset kun Kalle oli kaverilleni vähän liian vauhdikas. Kallekin oli mukava, isot liikkeet etenkin kun Oton poniaskeliin vertaa. :) Ja ylipäätään oli kiva käydä Lekolla pitkästä aikaa!
Mitä suunnitelmia Oton kanssa tulevaisuuteen?
* Kehittyä ratsukkona. Ja vaikka meillä onkin jo suhteellisen hyvällä mallilla tuo luottamus, niin sitä voi kuitenkin aina parantaa. Ylipäänsä haluan että tultaisiin ponin kanssa hyvin toimeen ja kumpikin nauttisi yhteisistä tekemisistä. :)
Mitkä on sun ja Oton top 5 varustetta?
* Ykköspaikalla on meidän koulusatula, aivan mahtavan ihana penkki! Toisena on mun kypärä, vaikka se alkaa olla jo vanha niin se on vieläkin todella mukava ja hyvin istuva. Kolmantena Back on track-kinnersuojat, kyllä on ponin koivet olleet hyvässä kunnossa niiden ansiosta. ;) Neljäntenä mun Pikeurin pöksyt, supermukavat ja kivat housut! Viidentenä nimikoitu satulahuopa, sellainenhan kuuluu jokaisen vakavasti otettavan kouluratsukon varusteisiin!
Mitä varusteita haluaisit/tarviaisit lisää/uusia?
* Haluaisin ja itseasiassa tarviaisin Otolle kakkossatulaksi jonkun estesatulan, yleissatulakin menisi kyllä kun sopiva löytyisi. Uudet suojat etusiin poni myös tarvitsisi. Mulle pitäisi kohta hankkia uusi kypärä. Otto voisi haluta Bot-suojat talliin, kinnersuojien kaveriksi. Sitten uudet ratsastushousut olisi kivat. Ja joku kiva satulahuopa. Ja pintelit. Ja hanskat. Ja sukat. Ja loimia pari. Juu, paljon olisi kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista etsinnässä. :)
Aiotko ostaa toisen hevosen Oton kaveriksi?
* Ainakaan tällä hetkellä en. Otto riittä hyvin, tallilla saa ratsastaa Topilla milloin kerkeän plus sitten kun aika ja raha sallii niin voin käydä muualla tunneilla ja vuokraamassa. Eli yksi poni riittää mulle. :)
Aiotko kisata Otolla? Jos kyllä, mitä? Aiotteko kilpailla?
* Olisihan se kiva jotkut pikkukisat käydä kokeilemassa. Koulua ainakin voisi mennä. Tuo nilkan nivelsiteiden revähtäminen pikkuisen haittaa tuota estepuolta kun nilkka muljahtelee vielä alta ja jalkapöydän päälle koskee jos kantapäätä yrittää enempi saada alas. Mutta ainakin joku heC tai heB tason koululuokka olisi ihan hauska kokeilla ratsastaa kisoissa.
Mikä on sinun lempi kouluratsastusliike? Entä inhokki?
* Pohkeenväistö on kyllä kiva kun siitä saa helposti monipuolisia ja erilaisia versioita. Inhokki, hmmm... Nyt täytyy myöntää ettei varsinaista inhokkia taida olla, pitkän tovin tätä mietin enkä kyllä saa mitään vastausta tähän.
Sama kysymys Otolle? :D
* Oton lemppari on varmaankin laukanvaihdot, se innostuu niistä ihan hurjasti! Oton inhokki on varmaankin lyhentäminen/kokoaminen laukassa, se on sille vielä vähän hankalaa välillä.
Millä tallilla Otto asuu?
* Otto asuu Senjan tallilla.
Kenen valmennuksissa käytte?
* Me ei valitettavasti käydä kenenkään valmennuksissa. Heinävedelle on uskomattoman vaikea saada opettajaa käymään edes silloin tällöin! Eikä näin pienellä kylällä opettajia ihmeemin ole. Sisko käy välillä vähän katsomassa meidän menoa, ja tosiaan nythän alkaa kolmas viikko huonojen pohjien kanssa eli reiluun kahteen viikkoon ei ole päästy menemään kunnolla ollenkaan.
Olen kyllä tosi onnellinen siitä, että olen saanut minun ja Oton tason pysymään edes tällä tasolla millä ollaan, mutta ainahan sitä miettii että miten paljon parempia me oltaisiin jos meillä olisi mahdollisuudet käydä ohjatuilla tunneilla valvovan silmän alla.
Onko sulla sisaruksia?
* On, pikkusisko.
Missä oot töissä?Mitä teet työksesi?
* Heinäveden kunnalla, kotihoidossa. Eli toisinsanoen teen lähihoitajan töitä vanhusten parissa.
Aiotko opiskella vielä?
* Kyllä varmaankin.
Seurusteletko?
* Kyllä.
Mitä ratsastusseuraa edustat?
* Ypäjän Ratsastajia
Onko sulla koskaan ikävä Ypäjälle?
* On kyllä. Tosi ikävä ehkä enimmäkseen koskee niitä vanhoja hyviä aikoja, ihania kämppäkavereita, nimikkohevosia ja vakioratsuja ja opetuksessa ratsastamista. Voih, ihana Lasina (RIP), Vertti (RIP), Ipetus, Kovis, Elta ja Fabu sekä kaikki muut hienot hevoset! ♥ Sekä Kanerva kakkosen tytöt! ♥
Minkä merkkisiä varusteita Otolla/sinulla on?
* satula: Germida
suitset: Claridge House, Globus ja jotain merkittömiä
kuolaimet: Sprenger ja Showmaster
suojat: BT Pro, HorseGuard, Equiguard
pintelit: merkittömiä ja Showmaster
satulahuovat: Lamicell, Showmaster, Eskadron
kypärä: BT Pro
housut: JH Collection, B2B, Pikeur
hanskat: Roeckl, agrin työhanskat
takit/liivit: KL talvibomber, Horzen liivi x2, Horse Comfort, Hööksin sadetakki
kengät: jodhpureiden merkkiä en tiedä, muina kenkinä on Sievit, Hipot ja kuomat plus kesällä jotkut kävelykengät
loimet: Thermomaster, Horze Avalanche, sitten jotain muita Horzen loimia plus pari muuta sadeloimea joiden merkkiä en muista. Heijastinratsastusloimi on Börjesiltä.
harjat: Agrista ja Ratsuriihestä, osa tullut Oton mukana, harjapakki Horzelta.
Siinäpä kai suurin osa.
Mikä on lempivärisi?
* Vaihtelee aika paljon. Maanläheiset ja murretut värit, petrolin sininen, tummanharmaa jne.
Mitä luulisit tekeväsi jos et harrastaisi hevosia?
* Mä olen tätä joskus miettinyt ja en kyllä osaa sanoa mitä tekisin jos en aikaani tallilla viettäisi. Jos lapsena olisin jonkun muun harrastuksen aloittanut niin jatkaisin sitä. Jos taas nyt joutuisin lopettamaan hevostelun jostain syystä, en kyllä osaisi olla. Varmaan lukisin yms. ja olisin koiran kanssa ulkona, mutta kyllä elämä olisi jotenkin tyhjää jos ei hevoset siihen kuuluisi.
Mikä olet ammatiltasi?
* Ammatiltani olen hevostenhoitaja ja hevosharrasteohjaaja.
Mitä ovat vaikeimmat ratsastuksen asiat joita osaat? Koulussa, esteillä, missä vaan.
* Jaa, varmaan laukanvaihdot, avot, sulut, väistöt yms. ravissa ja laukassa. En mä tiedä, esteillä en osaa kyllä mitään, just ja just pysyä kyydissä. Maastossa mä olen hirmu hyvä haahuilemaan! ;)
Mistä pidät hevosissa eniten? Entä vähiten?
* Tutuissa hevosissa parasta on se luottamus mikä tulee kun pitkään touhuaa jonkun tyypin kanssa. Ja se että osaa lukea hevosia. Hah, ehkä vähän tämmöinen heppahullun ponitytön vastaus mutta hevosissa parasta on kyllä melkein kaikki. :D
Vähiten pidän siitä kun ne ihanat kaakit on ihan k*sipäitä, karkailee, sikailee, heittää selästä. Ja siitä että miksi oi miksi pitää kurakeleillä pyöriä siinä märimmässä ja likaisimmassa kohdassa.
(Yhden kerran Otto on ensin pesty loimi päällä kun se oli niin rapainen...) Plus noiden kahden yhdistelmä, kurap*skakeleillä ääliöt konit, lyömätön yhdistelmä..!
Lempivarusteesi itselläsi ja hevosella?
* Mun itseni lempivarusteet on hyvä ja istuva kypärä, pitävät hanskat ja mukavat hyvin istuvat ratsastushousut. Hevosilla ylipäätään lempivarusteisiin kuuluu hevoselle ja ratsastajalle mukava satula ja muutenkin sopivat ja siistit varusteet.
Jos saisit miljoona euroa, mihin sen käyttäisit?
* Ostaisin Otolle sopivan estesatulan ja päivittäisin muut varusteet siinä samalla joihinkin laadukkaisiin ja yhteensopiviin vermeisiin. Itselle myös varusteiden päivitys. Sitten vaihtaisin auton uudempaan ja isompaan. Veisin Oton huonojen kelien ajaksi maneesitallille. Antaisin osan rahoista perheelle ja osan säästöön. Osalla sitten shoppailisin itselle kaikkea kivaa, mm. kenkiä, meikkejä ja hajuvesiä. Eli kyllä rahalle käyttöä löytyisi, enää puuttuu siis vain se lottovoitto!
Mikä on lempiruokasi?
* Hmm. Itsetehdyt hampurilaiset, lohkoperunat + bataattia yrteillä ja marinoitua punasipulia siihen kylkeen niin kyllä kelpaa! ;)
Noniin, nyt on taas vastailtu kysymyksiin, kiitos paljon niitä lähettäneille!

perjantai 1. tammikuuta 2016
Nyt on lupa kysyä!
Selailin tuossa kirjoituksia ja edellisestä kysymyspostauksesta on jo pitkä tovi kerennyt vierähtää. Nyt olisi siis tilaisuus KYSYÄ mitä mieleen juolahtaa. Jos kysymyksiä tulee sopivasti niin vastaan niihin erillisessä postauksessa. Eli eikun kyselemään kovasti! :)
torstai 31. joulukuuta 2015
Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoille! Uuden vuoden lupauksena herättelen tammikuun aikana blogin uudestaa henkiin ja aloitetaan homma niin sanotusti puhtaalta pöydältä.
Oton kanssa ollaan nyt maastoiltu ahkerasti pohjien olessa jäässä. Käytiin yksi päivä maantielläkin katselemassa uusia maisemia ja eilen käytiin raviradalla. Pohja on sielläkin melko kova mutta tasainen. Pääsi poni pari kierrosta ravaamaan ku menohaluja oli niin paljin. Ja olipa muuten tyytyväinen poni!
Tänään Otto kengitettiin. Edellisessä kengityksessä Otolle laitettiin etusiin pohjalliset joiden alle tuli jotain tervajuttua. Kengittäjä sanoi että kavio oli nyt paremman tuntuinen, antura ei ollut enää niin pehmeä kuin alussa, jos nyt saataisiin lunta niin sitten seuraavassa kengityksessä pohjalliset otetaan pois.
Otto on nyt ollut tosi kiva ratsastaa, melkoisen sähäkkä ja tosi reipas. Kova halu olisi jo jatkamaan koulutreenejä, mutta pidetään nyt tähän väliin kevyempi jakso ja säiden salliessa sitten jatketaan treenejä.
Lauantaina olisi onneksi luvassa ratsastusta hyvällä pohjalla, mennään kaverin kanssa Leko-tallille vuokraamaan hepat. Siitäpä sitä toivottavasti riittää jotain kirjoitettavaa sitten! :)
Palataan taas uusien kuulumisten kera!

torstai 24. joulukuuta 2015
torstai 3. joulukuuta 2015
Missä viipyy talvi?
Kyllä ei nyt ollenkaan säät suosi meitä maneesittomia hevosharrastajia. Päivän tai pari taisi alkuviikosta olla kenttä melkoisen hyvänä, mentiinkin yksi aamu kankitreeni kentällä. Sen verran kunnolla pääsi ratsastamaan että niin ponille kuin kuskille tuli kunnon hiki! :)
On Otto kyllä possuillutkin tässä... Yksi päivä lähdettiin maastoon talutusretkelle, poni liinan päässä. Alkupätkä meni oikein hyvin, poni oli sopivan reipas, mutta kun käännyttiin takaisin tallille päin Otto ilmeisesti jotain säikähti. Siinä huomasin vain että voi vee, nyt se poni meinaa karata ja seuraavaksi sitten näkyikin ponin keltainen takapuoli, häntä tötteröllä ja liina perässä liehuen. Niin se poninkutale rallitteli kamalaa kyytiä takaisin tallille. Teki varmaan oman nopeusennätyksensä tuolla matkalla, kerkesin vain tallille soittaa että poni ilmeisesti tulossa vauhdilla sinnepäin että jos joku viitsisi sitä olla ottamassa vastaan. Tallilla olivat kerenneet laittaa kengät jalkaan ja lähetä ulos niin Otto oli jo ollut yhden tarhan vieressä hengailemassa. Minä olin sillä välin kerennyt kävellä reilun puolet tuosta matkasta ja loppumatkalle sainkin autokyydin.
Tallilla ensin riisuin rytäkässä hajonneen toppaliivin (en ymmärrä vieläkään miten se pystyi hajota, taskusta revennyt niin että puhelinkin oli pudonnut maahan..) ja nappasin ponin taas liinaan kiinni. Nyt mentiin vain lyhyt matka, sen verran että Otto joutui vähän vielä töitä tekemään ja niin että päästiin yhtä matkaa takaisin talliin. Yritti Otto vielä jotain hyppiä ja meuhkata mutta malttoi nyt kuitenkin olla karkaamatta.
Noh, mutta onneksi tuo urpoilu kesti vain sen yhden päivän ajan, muuten poni on ollut taas oikein kiltisti. Eilenkin puksuteltiin vapaapäivän jälkeen ilman satulaa ja Otto meni oikein kivasti!
Harmi vaan kun sää on taas ollut aika pyllystä, ensin räntää tuli vaakatasossa yksi päivä, sitten märkää lunta satoi sen verran että kentällä tulee aivan järkyttävät tierat. Eilen kuitenkin pystyi ravaamaankin vielä, saas nähdä mitä tänään voi tehdä. On kyllä niin hankala liikuttaa ponia kunnolla kun pohjat on niin surkeassa kunnossa. Toivotaan että kunnollinen talvikin vielä saapuisi, tallilla kaikki odottaa jo kunnon pakkasia ja lunta, helpottaisi kummasti elämää!
Ensi viikolla olisikin reissu Ypäjälle tiedossa ja ihanat kolme päivää vapaata putkeen! Tänään on yksi vapaapäivä joka sekin kyllä tulee tarpeeseen kuuden työpäivän jälkeen, mutta muutama vapaa putkeen on kyllä ihanaa luksusta!
Noniin, mutta eipä tässä oikeastaan muuta. Palataan taas! :)

maanantai 23. marraskuuta 2015
Oton kuulumisia
Kuten arvata saattaa, säät ei ihan suosineet meitä menneellä viikolla. Mutta eipä se mitään. Poni sai kesäkenkineen pitää muutaman päivän mittaisen miniloman, saipahan ikenet parantua rauhassa. 17. päivä Otto saikin sitten talvipopot alle, ja nyt etusiin laitettiin välipohjat ja täytteeksi jotain tervajuttua, en nyt muista mitä se oli. Tämä sen takia kun Ottohan arkoo etujalkojaan melko helposti, maastossa kivisemmillä kohdilla se kompuroi ja pakkasten aikaan kun maa jäätyy epätasaiseksi on ponin ollut hankala liikkua. Lumet vain tuli tänne ennen pakkasia joten siinä mielessä pohjallisten tehoa ei ole päästy testaamaan, mutta hyvin on poni kulkenut vaikka pohjalliset keräävätkin melko mukavat tierat.
Lumien tultua on käyty talutuslenkillä maastossa, ilman satulaa höntsäilemässä maastossa, humppailtu pariin otteeseen ilman satulaa kentällä. Tänään kun oli jo pari astetta pakkasta = ei tullut niin järkyttäviä tieroja, päästiin menemään pikkuisen reippaammin eli ravaamaan ympäri kenttää ja hyvillä kohdilla otettiin muutamat laukat kumpaankin suuntaan. Mua vain nauratti miten tuo ennen niin liikuntavastainen poni innostui laukkaamisesta hirveästi! Laukan jälkeen se ravata puksutti hurjaa kyytiä kentän ympäri siihen kohtaan missä nostettiin laukkaa. :D Ihanaa kyllä miten Otto on alkanut tykästyä liikkumiseen ja tarjoaa itsekin vauhtia! Viimeisillä ratsastuksilla mulla ei ole ollut edes raippaa mukana ja silti poni on pistänyt jalkaa toisen eteen ihan sopivan reippaasti.
Kunhan saadaan tervejalkainen kuski paikalle niin voisi olla kiva Otolle päästä vähän rallittelemaan joko kentällä tai sitten raviradalla, säiden salliessa tottakai. Itse en uskalla mitään kovin vauhdikkaita juttuja tehdä, pelottaa että tuo nilkka poksahtaa lopullisesti jos poni tekee vaikka jonkun sivuloikan ja varaan painon kipeän nilkan varaan. Noh, toivotaan että mäkin vielä joku päivä pääsisin rallittamaan ponin kanssa turvallisesti. :)
Topin kanssa on myös höntsäilty, ilman satulaa mentiin tänään. En ole nyt niin säännöllisesti kerennyt sillä ratsastamaan kuin olisin halunnut ja se valitettavasti vähän näkyy hevosen ratsastettavuudessa. Mutta noh, ehkäpä taas päästään hyvään rytmiin kiinni ja Topikin pääsisi vieläkin säännöllisempään liikutukseen.
Niin! Tuli tuossa ostettua Otolle Back on trakc kinnersuoja oikeaan jalkaan. Oikea takajalkahan on ollut se Oton "huonoin" tai heikoin jalka ja tuossa noin kuukausi takaperin kinner pikkuisen (hyvin hyvin vähän siis, mutta tarpeeksi hysteeriselle omistajalle..) keräsi nestettä. Mikä lie siinä ollut, kylmäystä ja linimenttiä niin eipä sekään ongelma kerennyt kovin kauaa ponia vaivata. Mutta siitä sainkin idean hommata sen kinnersuojan, eihän siitä haittaakaan ole. Olen nyt totutellut Ottoa suojan käyttöön, se on ollut sillä jalassa tallissa, talutuskävelyllä ja kerran se oli jalassa myös kun ratsastin. Ensimmäisellä kerralla Otto yhden kerran nosti jalkaa liioitellusti kun lähti kävelemään mutta siihenpä se jäikin, eli poni hyväksyi suojan ihan super helposti. Tuommoiseksi melodramaattiseksi elukaksi se on kyllä uskomattoman kylmähermoinen! :D
Netti kirppikseltä löysin suojan myös vasempaan jalkaan ja sen pitäisi varmaan tämän viikon aikana saapua meille. Kyllä on ponin koivet kohta kunnossa!
Eipä meidän elämään tämän ihmeellisempää kuulu. Poni kasvattaa talvikarvaa ja tukkaansa, on harrastanut jonkun kerran karkailua kylmempien säiden saapuessa. Pitääpähän mielen virkeänä kun juoksee ponin perässä pitkin tallin pihaa. :D No ei, minulta se on karannut ehkä kolmesti ja tallin omistajilta pari kertaa. Otto juoksee sitten suoraa tietä tarhojen välistä kujaa pitkin nuuhkuttelemaan tallin uutta tammaa ja sieltä kujasta sen on saanut näppärästi napattua kiinni.
Nythän tuo on kyllä ollut taas ihan kiltisti, hetkellinen hairahdus toivottavasti vanhoihin tapoihin. ;)
Tämän viikon ratsastuksista en osaa sanoa ihmeitä, mennään miten säät ja kentän pohja sallii. Joten, palataan taas kun on jotain kirjoitettavaa!
PS. Mehän ollaan myös Instagramissa nimimerkillä jjennipa! Instagramiin päivittyy meidän touhuja kuvien muodossa paljon säännöllisemmin kuin blogiin, vaikka kyllä minä tämän bloginkin yritän pitää hengissä ja jokseenkin aktiivisena.
Topin "kevyt" talvikarva.

Shoppailinpa ponille myös ihan oikean talvitakin tuossa syksymmällä. Ottoa kun on nyt loimitettu jonkun verran niin ihan niin kamalaa karvaa se ei ole kasvattanut kuin viime vuonna. Ja riippuen nyt tästä talvesta, olen miettinyt että Otolle voisi klipata jonkunlaisen vauhtiraidan tms.
Eipä meidän elämään tämän ihmeellisempää kuulu. Poni kasvattaa talvikarvaa ja tukkaansa, on harrastanut jonkun kerran karkailua kylmempien säiden saapuessa. Pitääpähän mielen virkeänä kun juoksee ponin perässä pitkin tallin pihaa. :D No ei, minulta se on karannut ehkä kolmesti ja tallin omistajilta pari kertaa. Otto juoksee sitten suoraa tietä tarhojen välistä kujaa pitkin nuuhkuttelemaan tallin uutta tammaa ja sieltä kujasta sen on saanut näppärästi napattua kiinni.
Nythän tuo on kyllä ollut taas ihan kiltisti, hetkellinen hairahdus toivottavasti vanhoihin tapoihin. ;)
Tämän viikon ratsastuksista en osaa sanoa ihmeitä, mennään miten säät ja kentän pohja sallii. Joten, palataan taas kun on jotain kirjoitettavaa!
PS. Mehän ollaan myös Instagramissa nimimerkillä jjennipa! Instagramiin päivittyy meidän touhuja kuvien muodossa paljon säännöllisemmin kuin blogiin, vaikka kyllä minä tämän bloginkin yritän pitää hengissä ja jokseenkin aktiivisena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)