tiistai 5. elokuuta 2014

Vanhempia ratsastuskuvia, olkaa hyvät!

Luvassa siis vähän vanhempia ratsastuskuvia, selityksiä kuvateksteissä! Suurin osa kuvista on (toivottavasti) ennen julkaisematonta materiaalia.
(Kuvien copyrightit: Hanna, Nea, Viivi, Michelle ja mahdollisia ypäjäihmisiä)


Titan kanssa Senjan Tallilla kesäkuussa 2008. Sen kesän se oli mulla ja siskolla ylläpidossa. 


Vähän uudempi kuva, elokuussa 2012. Pikkuisen oli erimielisyyksiä mennäänkö yli vaiko eikö. Kuski suoritti esteen puhtaasti.


Viimesimpiä kisoja tuolla, 2010. Jehulle ei kerrottu että kyseessä oli kisat, saatiin se sillä tavalla huijattua hyppäämään rata loppuun. ;) Kovin monet kisat siis menin Jehun kanssa niin, että kiellettiin ekalle tai tokalle esteelle.



Maaliskuussa 2013. Osattiin Ipetuksen kanssa olla edustava ratsukko aina välillä.


Toukokuu 2013. Liikutettiin kolmoskäytävän heppoja, minä pääsin pitkästä aikaa testaamaan miten se Maikki oikein toimikaan. 


Tammikuussa 2012. Hieno Valkoinen Espanjalainen, ihanan rennon ja rauhallisen näköisenä.


Vurrilla heinäkuussa 2011, Anssi-heppa joka valitettavasti alkoi ontua niin en sillä kerennyt alkuverkkaa kummempaa mennä. Ihanan iso ja muhku ruuna. 


©Hanna Vuorinen
Maaliskuu 2013. Ensimmäiset koulukisat ikinä, K.N.Special ihanan lurppakorva Koviksen kanssa.


Heinä-/elokuu 2011, entinen vuokraponi Rimppu. Hauska, kuumahko herkkisponi, sillä olisi vielä kiva päästä ratsastamaan.


Oton kanssa 2013 kesänä, ei olla kovin edustavia mutta tausta on kyllä kiva!


Lokakuussa 2011, hauska Maukka. Ensin hirveän hidas, sitten hirveän reipas. :D


Syksyllä 2013. Olikohan tämä se kerta, kun kesken ratsastuksen tuli ihan kamala kaatosade. Maneesissa oli ihan hirveä meteli, mutta Otto vaan puksutteli tyytyväisenä menemään.


Toukokuu 2013. Viimeinen maastoestetunti taitavalla pikku Kingillä. Kovin hurjia ei päästy loikkimaan, mutta kivaa oli!


Maaliskuu 2013. Kaunis ja hieno Ipetuspipetus. ♥


Marraskuu 2013. Minä, Taisto ja minun & Vertin kompastuskivi: ristikkoinnari. 


Myös marraskuussa 2013. Estetunnilla, kumpikin selkeesti ihan tilanteen tasalla eikä Ottoo edes kiinnosta. 

2 kommenttia: