tiistai 6. toukokuuta 2014

Varustepostaus!

Sain vihdoin aikaiseksi ottaa kameran mukaan talliin ja kuvailla Oton varusteita. Omia varusteitani kuvailin sen verran että sain jonkinlaiset kuvat niistä varusteista joita käytän säännöllisesti. Pahoittelen kuvien laatua, en jaksanut ruveta tavaroita siirtämään mihinkään kauniille taustalle, näette nyt suunnilleen "omilla paikoillaan".


Satulasuojus on Ypäjältä saatu, Passier & Sohn. Satulahuopa on Hööksiltä, joku Gold Medal-merkkinen. Kiva huopa, itse olen ainakin tykännyt. Lisäksihän meillä on tällä hetkellä 2 full-kokoista huopaa; tummansininen ja punainen, sekä kaksi ponihuopaa, sellaisia vihertävänharmaansinertäviä. :D


Satula on Stübben, joku vanha malli kuten näkyy, ostin tämän ponin mukaan Lekolta. Salamalla sain näköjään satulan näyttämään vielä surkeammalta mitä se oikeasti on. :D Satula on ihan kiva, voisi olla huonompikin mutta tuo vie ratsastajan sellaiseen asentoon että haaveilen joka kerta uudesta satulasta. Jalustinhihnat taisi tulla satulan mukana, jalustimet vaihdoin isompiin. 


Suitset on uudet, Hööksiltä. Merkiltään Wexford Claridge House. Vielä parin rasvauskerran jälkeen ovat varmasti vieläkin miellyttävämmät käsitellä. Näihin olen ollut tyytyväinen, eivät hurjan hintaiset eikä mitään super laatunahkaa, mutta meidän käyttöön oikein sopivat. Mukavat perussuitset jotka ovat vielä ihan nätit.


Blingiä lähikuvassa. Tästä huomasin miten rumasti tuo yksi blingi tuossa on. :D 


Juoksutusliina on vanhan hoitohevosen jäämistöstä, välillä vähän inhottava kädessä mutta muuten ihan kiva kun niin kevyt. 


Etusissa Otolla on tämän näköiset jännesuojat, saatiin ne matkaan Lekolta. Ihan hyvät, mutta hankinnassa on uudet suojat niin eteen kuin taaksekin. Väri noilla on oikeasti ehkä vähän vihertävämpi kuin kuvassa. 


Takana on myöskin Horzen suojat, nämä ostin entiselle vuokrahevoselle jolla näitä ei oikeastaan olisi edes tarvinnut. Parin käyttökerran jälkeen huomasin että Otto kyllä tarvitsee, sen verran oli tullut hankausjälkeä. Ja näiden väri on taasen sinisempi luonnossa, nämä ja jännesuojat on melkein samaa sävyä oikeasti.


Kuivatusloimi saatiin ponin mukana, Horzen fleeceloimi. Kevyt, helppo pukea ja riisua, väri mätsää suojiin. ;) 


Sadeloimi tuli myös ponin mukana, tummansininen. Poni kun oli pyöreimmillään niin ehkä vähän nafti masun kohdalta. :D Horzen taisi olla tämäkin.


Tajusin juuri että päitsistä en muistanut ottaa kuvaa kun ne taisi olla ponin päässä tarhassa. Mutta tässäpä ne, en muista merkkiä, ehkä joku Horse Guard tai vastaava. Lahjakortilla Ypäjän Ratsuriihestä hommatut. Kivat noiden heijastimien vuoksi ja tykkään myös noista pehmusteista jotka on turvalla ja niskalla. Toisia päitsiä meillä ei olekaan vielä, mutta pitää käydä ensi viikolla Ratsuriihessä vähän katselemassa mitä kaikkea sieltä löytyykään. ;)
Niin ja naruna olen käyttänyt sitä Opistolla itse tekemääni ketjunarua.


Tukka hyvin, kaikki hyvin. Huippu aine! Pitää jouhet selvinä ja likaa hylkivinä pitkäänkin! Oton takkutukan kanssa ihan ehdoton aine.


Harjaämpäri. Sisältö vaihtelee ja on välillä kaaoksessa. Nyt siellä näkyy olevan Magic Brush (joka on ihan super!), kaksi vähän kovempaa harjaa, hiusharja jouhille, kaviokoukku, pohjalla on myös piikkisuka seka pehmeänpi harja. Lisäksi ämpärissä on pieni kalenteri johon merkkaan Oton liikutukset. Myös kannukset ja raippa on eksynyt sinne. Niin ja tietysti lakunamppaa pussillinen! 


Meillä on rojulaatikkona tuommonen työkaluboksi. Ylemmässä kerroksessa on valjasrasvapurkki, korvapallot, talvikengät, ohjat, kahdet suitset, otsapanta, riimunnaru, ruskeat jännesuojat. Mitähän muuta. Tuonne on tullut tavaraa vain kasattua "piiloon". Alemmassa kerroksessakin on jotain mutta en kyllä nyt muista ollenkaan että mitä minä sinne olen survonut. 


Tämä sanko asustaa autossa tällä hetkellä. Mutta lämpimämpiä kelejä siinä odottelee pesusieni sekä hevosshampoo. Linimenttiä löytyy myös, punamusta riimunnaru ja myös näköjään minun saapassukat. Olette varmaan huomanneet kuinka miehekkäissä väreissä osa tavaroista esiintyy. ;)


Sitten minun varusteisiin. Kypäränä minulla on Zenithin tuollainen ihku blingeillä koristeltu kypärä. Hinta ei ollut ihan järkyttävä ja on todellakin maksanut itsensä takaisin! On ollut minulla käytössä varmaan kohta pari vuotta eikä ole löystynyt juuri lainkaan! Paras kypärä mikä minulla on koskaan ollut!


Hanskoiksi erehdyin kerran ostamaan Roecklin Light Gripit ja sen jälkeen en ole juuri muita hanskoja ratsastuksessa käyttänytkään. Todella hyvät hanskat! Nämäkin kohta pari vuotta vanhat, tosi kovalla käytöllä olleet ja kuitenkin kuluneet siihen nähden hyvin vähäisesti. 


Ratsastaessa nykyään on tullut käytettyä näin tyylikkäitä jalkineita. Sievit on ajaneet asiansa oikein hyvin, niissä on riittävästi kantaa siihen että niillä on turvallinen ratsastaa. Nuo jalassa kuitenkin tallilla kuljen koko ajan niin eipähän ole tarvinnut kenkiä vaihdella koko ajan. :D On minulla jodhpuritkin olemassa edelleen, ne Tampereen Hevosmessuilta vuonna 2012 ostetut huippukengät! Chapseina olen käyttänyt Kuopiosta joskus aikaa sitten ostettuja Horse Comfortin chapseja, ne oli vähän hintavammat mutta käyttöä kestäneet todella hyvin! Ainoa miinus niissä on se, että vetoketjut hajosivat ehkä reilun vuoden käytönä jälkeen, mutta ne oli onneksi helppo ja halpa vaihdattaa paikallisessa kenkäliikkeessä. 


Kouluraipan ostin viime vuoden HIHS:sta. Tosi hyvän tuntuinen kädessä ja sopivan mittainen poniratsastukseen. Lisäksi minulla on hurjasti muitakin raippoja, kallein niistä on Fleckin tasapainotettu kouluraippa. Muita raippoja löytyy eri pituuksissa ja väreissä. :D 


Ratsastushousut olen tilannut Hööksiltä, JH Collection mallistosta, ne ovat nyt olleen käytössä parisen vuotta ja parhaimmat housut tähän mennessä! Kovassa käytössä olleet, eivätkä ole vielä alkaneet pussittaa tai muutakaan. Ainoastaan reisien kohdalta aurinko on haalistanut väriä, mutta sehän ei ole housujen vika. ;)



Voin joskus tehdä toisen varustepostauksen, jossa esittelen enemmän omia ratsastusvarusteitani, sekä mahdollisesti sitten Oton uusia hankintoja. Kysykää vain jos jokin jäi epäselväksi! Tänään onkin vuorossa pitkästä aikaa heppailua ihan kahdella eri tallilla! Ja ensi viikko se vasta hurja onkin! ;) Pääsen pitkästä aikaa Ypäjälle ja ollaan jopa yötä siellä!

2 kommenttia:

  1. Millon tulee seuraava postaus? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisesti jonkinlainen kuulumispostaus huomiseen mennessä tai sitten loppuviikosta Ypäjäpostaus. :)

      Poista