keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joululoman turhaa höpinää

Jospa tässä pitkästä aikaa kirjoittelisi vähän kuulumisia.

Viikko sitten keskiviikkona Opistolla esitettiin ratsastuskoulun pikkujouluissa se meidän tonttukatrilli. Voi jestas mikä sirkus. :D Ponit oli hippasen villejä kun pääsivät porukalla "erikoiseen" tilanteeseen juoksentelemaan, mutta yleisö tuntui tykkäävän meidän vauhdikkaasta ja ei-niin-hallitusta esityksestä. ;)

Torstaina aamusta käytiin neljän hengen porukalla siivoamassa nelosella satulahuoneita ja karsinoita, ensi vuoden alusta tulee vähän muutoksia heppojen asumisjärjestelyihin.
Käytiin Michellen kanssa vielä syömässä ja lähdettiin joululoman viettoon.


Perjantaista en nyt kyllä muista ihmeempiä, lauantaina kävin ratsastamassa Ottoponilla. Tehtiin nyt vähän oikeesti töitä, ympyräuralla väistöjä ja vastataivutuksia. Vitsit kun lähti ponista kivaa liikettä! Oli tosi kiva ratsastuskerta! :)

Sitten pari päivää menikin joulua valmistellessa, jouluaattona syötiin, avattiin lahjoja ja hengailtiin. Oli kivaa ja ihanan rentoo. :)
Tänään oon vaan löhöilly, ladannu akkuja tallivuoroo varten. Perjantaina suuntana olis Ypäjäcity, taitaa olla kolmanneks viimenen kerta..!
Tehdään neljä päivää tallia pienellä porukalla ja liikutetaan remppaheppoja, mulla on Vertti, Ypäjä Eeva ja Ania. Sitten on taas viikko lomaa, ja sitten alkaakin kolme viimeistä Ypäjäviikkoa!

Mutta nyt lähden jatkamaan joulun viettoa, kiitos ja kumarrus!

1 kommentti: