maanantai 27. helmikuuta 2012

Päivittelyä, päivittelyä! :)

Niin, loma siis oli ja meni. Muutaman kerran tuli ratsasteltua, tunnilla ja yksityisesti, sitten vain ihan otettua rennosti! Oli mukavaa ja lomaa olisin voinut jatkaa ainakin toisen viikon.. :)

Maanantaina meillä alkoikin sitten pihattoviikko. Aamulla alkoi seitsemältä minulla (ja yhdellä toisella luokkalaisella) kakkostallissa, sieltä siirryimme pihatoille ruokkimaan hevoset. D-pihatossa asuu suomenhevosia, toisella puolella tammat ja toisella puolella orit. Etenkin oreissa oli pari aika hienoa otusta! :) C-pihatossa asuu yksi suokkitamma ja pari puoliveristä, ja A-pihatossa sitten muutama pv-ruuna ja suokkiori.

Ensimmäisellä pihattotunnilla kävimme sitten koko luokan kanssa kiertämässä (opettajan johdolla) pihatot läpi. Iltapäivällä meidän ryhmällä oli atk:ta, opettelimme käyttämään Equipea, mikä oli ihan mielenkiintoista (ja tunti oli onneksi aika nopeasti ohi kun maltoimme kuunnella ja olla hiljaa :D). Illalla käytiin hoitamassa nimikot, ja Lasina oli viikon aikana pyöristynyt huimasti, sekä onneksi jo vähän hillinnyt karvanpudotusta! :D

Tiistaina taidettiin ohjasajaa varsoja, porukalla ajettiin sh-t. Heilalla. Oli ihan kivaa, vaikka välissä Heilalta meinasi mennä hermo. :D
Keskiviikkona irtohypytettiin varsoja, muistaakseni siellä oli ainakin Hilla, Heila, Eeva, poikien nimiä en muista. :D Se oli aika jännää katsella, ja olin yhden varsan ajan ottamassa päädyssä kiinni pikkuheppaa kaurojen kanssa.

Torstaina meillä oli ratsastusta, menin puomitunnilla sh-t. Lumillalla. Ensin minun piti mennä pv-t. Ollalla, mutta sillä olikin rokotus joten hevonen vaihtui. Lumilla oli kiva ja mukava ratsastaa, ja tunti meni ihan hyvin.
Tunnin jälkeen käytiin pienellä porukalla kävelyttämässä Ollaa, Valoa ja Kismetiä. Mentiin n.puolisen tuntia maastossa, minä menin Ollalla. Tosi kivan tuntuinen tamma! :)
Illalla sitten oli vielä rats.koululla tunti, menin pv-r. Badmanilla eli Väiskillä. Tunti meni aikalailla penkin alle, en osannut yhtään, heppa onneksi korjaili aika paljon. Loppuun saatiin kuitenkin pari ihan ok hyppyä, joten ihan täydellisen surkeaan suoritukseen tunti ei onneksi päättynyt!

Perjantaina meidän ryhmällä oli varsoilla ajamista, nyt kärryt perässä. Ajettiin Hillalla, ihan mukava heppa. :)
Iltapäivällä sitten kotiin!


Tänään maanantaina oli raviteoriaa tunti, keskiviikkona siitä on tentti.
Iltapvällä oli taas ratsastusta, menin estetunnilla pv-t. Robinetalla. Alkutunti meni vähän säätäessä, ja Robi pelkäsi puomeja mihin osui auringonvaloa. Ensimmäisellä kiellolla puomille meinasin tulla alas, mutta sain kuitenkin pidettyä itseni satulassa. :)
Lopputunnista kun jätin liian ajattelun pois, ja keskityin vain pitämään painon jalustimilla ja kädet alhaalla, hypyt sujui tosi kivasti! Kiva tunti, ja ei ainakaan jäänyt tosi masentunutta fiilistä. ;)


Huomenna meillä on pari tuntia teoriaa, sitten liinatunti. Minun pitää varmaan mennä johonkin ryhmään kolmanneksi, kun minun juoksutusparini on sairaslomalla.
Keskiviikkona on tentti + teoriaa, ja sitten järjestellään meidän ensimmäisiä keskiviikkokisoja.
Torstaina ja perjantaina on meidän ryhmällä varsojen talutukset, sitten aamupäivä ollaan valjasverstaalla ja iltapäivällä ajotunnit. Plus illalla mennään rats.koululle tunnille.
Perjantaina meidän ryhmällä on aamupäivällä ajoa ja sitten vapaa-aikaa iltatalliin asti.
Siitä alkaakin talliviikko, olen kolmostallissa ykköskäytävällä.

Kirjoittelen sitten lisää kunhan tulee taas sellainen väli. :)
(Sori, kuvat ei liity aiheeseen mitenkään!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti