Kuvahaaste: Mitä hevosen omistaminen on?

Lueskellessani blogeja, törmäsin Villitti-blogissa kuvahaasteeseen, Mitä hevosen omistaminen on. Kuvahaasteen säännöt:

* Valitse neljä kuvaa, jotka kuvaavat parhaiten sanoja luottamus, onnistuminen, epäonnistuminen ja todellisuus.

* Näiden jälkeen valitse vielä yksi vapaavalintainen kuva ja sitä parhaiten kuvaava sana.

* Haasta viisi blogia, joissa bloggaajalla on oma hevonen. Minä en tosin haasta ketään, jos joku haluaa haasteen tehdä niin eikun kuvia etsimään!

Luottamus

Oton tuntevat tietävät että se on vähän omalaatuinen elukka, sille päälle kun sattuu niin äkkilähtöjä saattaa tulla suuntaan x. Mutta ajan kanssa se käytös on vähentynyt hyvin paljon ja toivon että siihen on vaikuttanut meidän välille kasvanut luottamus. No, ainakin minä siihen uskallan jo luottaa, tai ainakin siihen että osaan Oton käytöstä lukea jo etukäteen. ;)

Onnistuminen

Poni saatiin traileriin, se käyttäytyi melko hyvin vanhalla tutulla tallilla, valmennus onnistui ja kotiinkin päästiin. Tätä kuvaa oli vaikea valita, mutta tämä oli ainakin yksi hyvin onnistunut päivä, minä Laura Porthanin valmennuksessa omalla ponilla!

Epäonnistuminen

Hiekan maistelua yleisön edessä. Aina ei vain suju, onneksi tämä pieni epäonnistuminen sattui kisojen verryttelyssä eikä itse radalla!

Todellisuus

Arki. Todellisuudessa tällä hetkellä hömppäillään ilman satulaa Sen Oikean Satulan uupuessa, yritetään harrastaa kouluratsastusta jotenkin vakavasti, rämmitään kurassa ja pelätään maastoretkillä kiviä ja oksien rapinaa.

Ystävä

Loppujen lopuksihan Otto on Pieni Keltainen Ystävä, jonka kanssa on opittu elämään yhdessä ja jonka kanssa hevoste ei ole vain harrastus, vaan elämäntapa.

Blogin herättelyä

Huhhei kun kuukausi vierähti nopsaan! Päivät kuluivat kuin siivillä töissä, tallilla ja kotihommia tehden. Blogille ei jäänyt aikaa ja täytyy myöntää että tuona aikana motivaatiotakaan kirjoittamiseen ei juuri ollut. Nyt tahti on vähän rauhoittunut, aikaa kirjoittamiselle jää sekä motivaatiotakin on löytynyt taas.

Meidän arkeen ei kuuluu sen kummempia. Oton kanssa ollaan treenailtu lähinnä kouluratsastuksen parissa, välillä käyty talutuskävelyillä ja paristi on poni päässyt liinan päässä hölkkäämään. Kävi meillä myös vieras kuski näyttämässä ponille puomeja ja pitkästä aikaa Otto siis pääsi hyppäämään!
Topillakin oon ratsastellut, myös juoksuttanut ja eilen käytiin pitkästä aikaa talutuslenkillä mökkitiellä.
Niin ja ratsastinhan minä ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon satulalla! Päätin yksi ilta kokeilla mitä jalka jalustimista sanoo ja että pääsenkö ylipäätään satulaan vielä kapuamaan. Satulaan pääsin hyvin ja käyntiä pystyi mennä jalustimet jalassa. Kevyttä ravia taisin kokeilla yhden kierroksen, mutta jänne ei ole vielä kunnossa ja jalkapöydän päälle koskee kun kantapäätä yrittää painaa vähääkään alas. Noh, ongelmahan ratkesi sillä että jalkkarit pois, mentiin niin sitten ravia ja laukat.
Olipa muuten ihana istua taas pitkästä aikaa satulassa! Kyllä siinä on niin erilainen pito ja tuntuma kuin ilman. ;) Jospa se tuo nilkkakin tuossa ajan kanssa malttaisi parantua, olisi kiva päästä keventelmään normaalisti ja hyppäämäänkin tekisi kovasti mieli!

Tällä kertaa vain lyhyet kuulumiset, mutta yritän nyt taas jaksaa tsempata blogin kanssa! Jos blogilla on vielä lukijoita tallella, olisiko teillä jotain toiveita mitä haluaisitte lukea tulevissa postauksissa?

Hengissä ollaan

Englannista palauduttu ja pikkuhiljaa tapahtuu myös paluu arkeen. Nilkka kesti kohtuullisesti reissun hurjat kävelymatkat, tosin kipuili ja turvotteli etenkin ensimmäisenä iltana kotona. Onneksi reipas ponin hoitaja Nea jaksoi vielä lauantaina käydä Ottoilemassa niin sai tämä täti lepuuttaa jalkaa että pääsi reippailemaan iltavuoroon työmaalle. (Oli kyllä muuten ihan hauska palata töihin, melkein 3 viikkoa taukoa sieltä, ensin pari viikkoa saikkuilua jalan takia ja sitten tuo lomareissu.)

Kyllähän minä jo paristi itsekin kapusin ponin selkään, sekä kerran loikkasin Topinkin kyytiin. Ai että oli kivaa, ja oli hauska tauon jälkeen huomata miten hyvin nyt erotti selkeästi kaikki omat virheet sekä hevosen vinoudet sun muut. Näköjään tauko ratsastuksesta tekee hyvää silloin tällöin, pääsee vähän nollaamaan tilannetta.
Reissun jälkeen (palattiin siis perjantaina illalla) en ole vielä ratsastanut, eilen sunnuntaina kävi yksi tallin lähellä asuva tyttö ratsastelemassa Otolla minun valvovan silmän alla. Tänään Otto sai vapaapäivän, kävin kyllä rapsuttelemassa sitä tarhassa. Sain nimittäin enkuista tuliaisena kunnon flunssan, niinkuin molemmat matkaseuralaisetkin. Huhhuh, josko huomenna kykenisi ponin selkään taas kapuamaan, viimeistään keskiviikkona. Jos en huomenna kykene vielä selkään niin ponilla on luvassa sitten energian purkamista liinan päässä.

Tällä viikolla pitäisi tulla yksi satula sovitettavaksi, Albion merkiltään. Peukut pystyssä, sormet ristissä ja toivotaan parasta että löydettäisi siitä meille passeli penkki! Tosin tämän nilkan kanssa ei vielä pahemmin uskalla jalustimien kanssa touhuta... Noh, pitää sitoa nilkkaan kunnollinen tuki että pääsee edes vähän satulaa testaamaan. :) Ja ostoslistalla on nyt ratsastussaappaat, saisi meikäläisenkin yliliikkuvat nivelet vähän parempaa tukea niistä kuin löysistä chapseista.

Enempää kirjoittamisen aihetta ei nyt valitettavasti ole, eiköhän sekin asia korjaannu kunhan arki alkaa pyöriä taas entiseen malliin.

Jalkavaivaista porukkaa

Tai no, jalkavaivainen. Eikä onneksi Otto, vaan minä. Tiistaina hyppäsin Topilla, koko tunti meni hirmuisen hyvin, Topi liikkui kivasti ja imi esteille. Oltiin hypätty jo korkeimmillaan 90cm. Ajatuksena oli mennä yhden kerran 95cm pysty ja jos se menisi hyvin niin lopeteltaisiin hyppyhommat siihen, kun Topi tosiaan oli mennyt niin hurjan hyvin! Ja oltiin päästy minun mielessäni asettamaan tavoitteeseen, eli pystyttiin hyppäämään 90cm korkuisia esteitä helposti.

©Nea

Noh, toin ehkä Topin vähän huonosti esteelle, olisin voinut pitää ohjat paremmin tuntumalla ja ratsastaa napakammin. Topi sitten kielti ja ohitti esteen oikealta. Minä olin siinä vaiheessa jo paino jalustimilla, horjahdin vasemmalle ja tunsin kun nilkka vääntyi. Kun tilanne oli ohi niin huomasin että nyt sattu oikeasti. Tulin alas satulasta ja yritin kävellä pois kentältä mutta nilkassa tuntui "muljahtelevan" jokin kun yritin ottaa askelta.
Onneksi oli Nea paikalla! Minä jäin istumaan jalka ylhäällä kentälle kun Nea meni nopeasti laittamaan Topin talliin. Sitten vaan auto kentän viereen, minä kyytiin ja kohti Varkautta ja ensiapua.
Siellä sitten vierähti pari tuntia, lääkärille kiroilin kun väänteli nilkkaa ja paineli kipeitä kohtia. Tottakai siis pitää väännellä ja käännellä että selviää onko nivelsiteet poikki tms. mutta herranjestas miten se koski! Röntgenissäkään ei onneksi näkynyt murtumaa tai muuta, joten tukiside jalkaan ja kotiin.

©Nea

Nyt olen klenkannut parhaani mukaan menemään, eilen jopa kykenin jotenkin ajamaan autolla ja pääsin käymään tallilla. Nea onneksi on liikkuttanut Oton, joten siinä suhteessa ei mitään hätää. Tilasin Börjesiltä Bot- nilkkatuen, joka toivottavasti mahtuu kenkään, haluaisin nimittäin ensi viikon aikana kokeilla jo ratsastusta. Eihän tuossa nilkassa muuta enää oikeastaan ole kuin tuo jänne mikä nilkkaa taittaessa liikahtelee epämääräisesti. Hyvin on jalka kuitenkin parantunut ja toivottavasti paranee jatkossakin. :)

Vähän nyt ehkä harmittavaan saumaan sattui tämä vammautuminen. Otto on liikkunut super hyvin, ollut herkkä avuille ja liikkunut reippaasti ja letkeästi. Pikkuhiljaa ollaan otettu harjoituksiin mukaan lyhyemmällä ja korkeammalla niskalla liikkuminen eli ns. kokoaminen.
Ostinpa tuossa jopa kankisuitset Otolle, ja ensiviikolla toivottavasti saadaan bridong sekä kanki testiin! Hih, pieni kouluponi. ;)
Ensi viikolla pitäisi myös tulla sovitukseen yksi satula, nimittäin Passier ei loppujen lopuksi ollutkaan niin hyvä ja sen sitten sainkin myytyä. Nyt ollaan menty ilman satulaa ja satunnaisesti Wintecillä.

Noniin, mutta eiköhän tässä ollut taas kuulumisia tarpeeksi yhdelle kertaa. Palaan taas asiaan kunhan on jotain kirjoittamisen arvoista!

Otto ennen ja nyt

Tuli tässä yksi päivä pohdiskeltua semmoista, että miten paljon Otto onkaan muuttunut ajan mittaan. Suurin muutos on tuntunut tulevan nyt sinä aikana kun ollaan asuttu Senjan tallilla, rutiinit ja säännöllinen päivärytmi pitää näemmä pienen ponin pääkopan ojennuksessa.

Tallikäyttäytyminen

Ennen: Varkaudessa ja Heinävedelläkin ekassa paikassa Otto oli melkoisen läheisriippuvainen eikä tykännyt yhtään olla yksin tallissa. Käytävällä kiinni ollessaan tai karsinassakin Otto huuti ja pyöri, ei kiinnittänyt lähellä olevaan ihmiseen minkäänlaista huomiota ja saattoi yrittää jyrätä päälle.

Muistuikin mieleen viime kesän alusta, kun yritin karsinassa Oton kavioita puhdistaa, muut hevoset oli ulkona ja ponin pään sisään ei sitten muuta mahtunutkaan. Pitkän aikaa sai taistella ettei poni minua seinään lytännyt ja että se ylipäätään nosti kavionsa ja antoi pitää sen  ylhäällä tarvittavan ajan. 

Heinäveden ensimmäisessä paikassa uskalsin kokeilla käytävälle kiinnittämistä vasta pikkuisen aikaa ennen muuttoa, kun Otto tuntui olevan niin mahdoton että pelkäsin sen karkaavan heti kun edessä ei olisikaan karsinan ovea. Se kyllä sujui ihan hyvin, mutta välillä siinäkin Otto unohti ihmisen olemassaolon kokonaan. Plus Otollahan oli se surullisen kuuluisa (jo Pikku Pihlajasta lähtien) taipumus karata karsinasta joko pujahtamalla oven raosta tai rynnimällä ihmisen päältä.

Nyt: Nykyään Oton voi hoitaa tallissa kaikessa rauhassa vaikka se olisikin siellä yksin. Voit laittaa sen karsinaan tai käytävälle, sillä ei ole enää mitään väliä. Ainoastaan tammojen kiimojen aikaan Otto on vähän urpo ja olevinaan niin Suurta Oria että ihan naurattaa katsella sen menoa. 

Karsinassa Otto ei enää jyrää ihmistä seinään, väistää ja on rauhassa. Ja mikä parasta, enää se ei koe tarvetta karkailuun. Miten ihana on hoitaa ponia, kun ei tarvitse koko ajan vahdata sitä milloin se yrittää päästä karsinasta pois. 

Taluttaminen

Ennen: Varkaudessa, sekä myös Heinäveden ensimmäisessä paikassa Ottoa talutettiin joko naru suussa tai ketjunarulla niin että ketju tuli turvan päältä. Siltikin poni pääsi, vähän liian usein, karkailemaan. Tosin ketju turvanpäältä taluttaessa karkailu oli hyvin harvassa, jos taluttaja muisti olla hereillä koko ajan eikä antanut ponille mahdollisuutta päästä karkuun. Heinäveden ekassa paikassa Otto teki myös sitä, että talliin vietäessa se jumitti ovelle ja siitä sitten rynni irti. Muistan sillon 2014 keväällä kun siskon kanssa roikuttiin kumpikin ponin päitsissä kiinni ja siltikin se välillä sai itsensä riuhdottua karkuun.. Huhhuh, oi niitä aikoja..! Niin, ja Otollahan oli myös outo tapa karata kun sitä vietiin tarhaan. Se saattoi hyvinkin rynnätä irti juuri tarhan portilla!

Varkaudessa Otto myös harrasti sitä, että ulkokentälle mennessä se repäisi itsensä irti ja laukkaili ohjat iloisesti liehuen johonkin vapaaseen tarhaan syömään.

Nyt: Ketjunaru on aikaa sitten haudattu varustelaatikon pohjalle. Parina ensimmäisenä päivänä Senjalla sitä käytettiin ihan varmuuden vuoksi, mutta nopeasti poni kotiuitui niin hyvin ettei järeämpää narua tarvittu. 

Otolla on käytössä ihan tavallinen riimunnaru ja nykyisin poni on perässä vedettävä haahuilija. Oton karkailut taitaa olla yhden käden sormilla laskettavissa, siis tämän nykyisen tallin aikana. Kentälle menokaan ei ole ponista niin kamalaa että pitäisi yrittää karata. Tarhaankin ponin voi viedä ihan helposti, enää poni ei edes tunnu miettivän karkaamista. 

Ratsastaminen

Ennen: Otto ei hyväksynyt tuntumaa, liikkui pää ylhäällä, selkä alhaalla ja kyttäsi kaikkea mahdollista sekä sitten säikähtäessään tykkäsi rynnätä "karkuun". Maastoillessa se keksi jotain pelottavaa eikä millään suostunut menemään sen kohdan ohitse. Yritti jopa hypätä pystyyn, pukitella ja peruuttaa ojaan. 

Ylipäätään ratsastaessa eteenpäin liikkuminen oli kovan työn takana. Loppuajasta ensimmäisessä Heinäveden paikassa Otto alkoi kovasti myös kompuroida kentällä. Kenttää oli ruvettu uudistamaan ja siihen oli ajettu soraa. Kiviä oli siis paljon ja kentän pohja melko kova, joten Otto herkkäkoipisena ei uskaltanut kunnolla siinä pohjalla liikkua. Siitä en kyllä ponia syytä. 

Nyt: Nykyään Otto on "automaattinyökky", liikku tuntumalla, pää alhaalla ja selkä ylhäällä. Kyttääminen on vähentynyt todella paljon, mutta semmoinen pieni kyttääminen taitaa kuulua ponin perusluonteeseen, ja eipä se kyllä enää haittaa. :)

Jos Otto säikähtää, se ei enää juurikaan tee äkkilähtöjä, vaan säpsähtää tai ottaa pienen väistöaskelen. Eteenpäin liikkuminen sujuu ponilta jo mainiosti ja usein se on jopa reipas ja haluaa itse mennä reipasta vauhtia eteenpäin. 

Maastoilu onnistuu nykyään tosi hyvin, käydään kävelemässä ja hölkkäilemässä myös ilman satulaa. Jumituksia poni ei enää harrasta ja kyttääminen on normaalia ja "säikkymiset" melko helposti etukäteen havaittavissa. 

Kompurointi on jäänyt hyvän pohjan myötä, maastossa kivisillä kohdilla Otto vähän kompastelee kivien jäädessä ikävästi jalan alle, muuten tätäkään ongelmaa ei enää ole. 

Syöminen

Ennen: Otto tuppasi olemaan hurjan nopea syömään! Se saattoi huitaista heinäkasansa alle puolessa tunnissa. Sitä voikin miettiä miten rattoisa yö ponilla oli, jos se söi heinänsä jo ennenkuin tallista sammutettiin valot. Ulkona ahmiminen oli samanlaista, oli heinäkasa miten suuri tahansa, Otto imuroi sen mahaansa kamalan nopeasti. Oton maha olikin useasti vähän löysällä, muutenkin poni reagoi stressiin tms. vatsallaan. 

Nyt: Nykyäänhän Otto saa kaksi kertaa päivässä puoli litraa Racing Pony- rehua heiniensä lisäksi. Yksi kerta pohdinkin siinä ponin syödessä että miten ihmeessä tuo possuponi voi syödä ruokansa niin hitaasti! Heiniäkään Otto ei enää imuroi niin kamalaa vauhtia, vaikka tottakaihan se on vieläkin ihan mahdoton ahmatti. Maha on ollut hyvässä kunnossa nyt, kun se ei ahmi niin kamalaa vauhtia eikä sillä ole tarvetta stressata. 

Tottakai tässä puolentoista vuoden aikana meidän välinen luottamus on muuttunut myöskin aivan hurjasti, ja varmasti moni näistä muutoksista johtuu ihan siitä. Mutta uskon myös, että rauhallinen talliympäristö, osaavat käsittelijät ja rutiinit ovat suurelta osin muutoksen takana. Poni on tyytyväinen ja uskotteko miten ihanaa on katsella omaa ponia kun on se on niin onnellisen oloinen elämäänsä! :)

Pitkästä aikaa blogin ääreen.

Vuorokaudessa ei vaan tunnu enää tunnit riittävän kaikkeen puuhaan mitä haluaisi tehdä. Töissä menee suuri osa päivää + Oton ja Topin liikutukset sekä ehkä tunti jostain kohtaa jolloin voin vaan istua sohvalla ja vähän latailla akkuja.
Nyt kun minäkin teen säännöllisesti aamu- ja iltavuoroja, on viikkorytmit ihan hukassa, iltavuoropäivinä ei muuta kerkeä tekemään kuin nopsaan käydä liikuttamassa Oton ja juosta töihin. Ja sitten niitä ihania iltavuorosta aamuvuoroon työvuoroja, voin sanoa että aivot menee kiinni joskus puoliltapäivin. :D

Eilen tein taas iltavuoroa ja tänään menin aamuvuoroon. Eilen kävin aamulla Oton kanssa maastoilemassa, edellisenä päivänä mentiin koulua ihan hikeen asti. Tänään ratsastin ensin Topilla, tehtiin käynnissä voltteja ja haettiin sitä asetuksen läpi menemistä. Ravissa humppailtiin kahdeksikolla rauhallista ravia ja yritin säilyttää tasaisen tahdin. Topi meni tosi hyvin, ajattelin että kolmen vapaan jälkeen niin tuulisella säällä se olisi ollut lentoon lähdössä. Mutta mitä vielä, ei se edes kytännyt mitään ja oli ihanan rento!

Oton kanssa menin ilman satulaa, alkuverkat kaikissa askellajeissa vähän löysemmällä ohjalla. Sitten tehtiin kokorataleikkaata koko ajan, siinä suorilla vaikka mitä siirtymisiä ja temponvaihteluita, kaikissa askellajeissa. Lopuksi ravattiin kahdeksikolla.
Tänään Otto ei ollut ihan super, mutta liikkui ihan kivasti ja herne ei mennyt nenään kun kerran tai pari.

Nyt kun Hanna oli viimeksi käymässä kotona, reenailtiin Oton kanssa ravi-laukka-ravi- siirtymisiä. Nehän on olleet Otolle tosi hankalia, ja mulle myös, kun Otto heittää selän alas, pään ylös ja minä en osaa tehdä mitään.
Kokeilin kerran ratsastaa Otolla silloin gramaaneilla (voi jestas miten hankalaa!) niin liekkö se auttanut vai mikä, mutta ainakin sen jälkeen laukasta raviin siirtymiset on sujuneet paljon helpommin! Nyt jos oikeasti saisi nuo siirtymiset sujumaan, ei olisi ollenkaan mahdoton ajatus käydä pyörähtämässä joskus jossain pikkukisoissa. :)

Ja sitten vähän ei hevosiin liittyvää asiaa:

Pääsin vihdoin ja viimein 10 vuoden odotuksen jälkeen näkemään livenä mun lempparibändin The Offspringin!!!!! Ja eturivistä tottakai! ;)
Oli kyllä niin huippua, Hanna vielä onnistui saamaan bändin rumpalin rumpukapulan keikan lopuksi.
Oltiin siis Jurassic Rockissa Mikkelissä, nähtiin siellä myös Haloo Helsinki, Kaija Koo, Stamina jne. Olipa pitkästä aikaa kiva käydä vähän jossain muuallakin kuin tallilla, vaikka tokihan minä kävin ponin ratsastamassa ennen lähtöä.

Tässäpä teille kärsivällisille tämmöinen pieni tilannepäivitys ja tiedote että hengissä ollaan. Jospa nyt syksyn mittaan kerkeäisin taas blogia aktiivisemmin päivittämään. Joitain postausideoitakin on jo mielessä, toivotaan että ehdin ne toteuttamaan! :)

Heinäkuun juttuja

Pahoittelen taas kuvien heikkoa laatua, mutta tähän on nyt tyydyttävä.

5. heinäkuuta meillä oli tosiaan meidän omat kisat. Osallistujia saatiin loppujen lopuksi ihan kivasti, ristikkoluokassa oli 3 lähtöä, 60cm 4 lähtöä ja 80cm 3 lähtöä. Katsojia saatiin tosi kivasti paikalle ja oli kyllä kivaa! Vaikkakin me Oton kanssa näytettiin vähän hyppäämisen mallia niin että meikäläinenkin sai maistella hiekkaa. Tosin, halasin ponia sen verran tiukasti että putosin suoraan jaloilleni. Ja verryttelyssä. 

Radalla tuo "kamala" laine ei haitannut ponin menoa ollenkaan. Mutta, saman tempun Otto teki Hannan kanssa 80cm luokassa, verkassa kauhisteli tuota estettä ja Hannakin sai maistaa hiekkaa. Radalla valitettavasti osuivat sitten vähän tuohon laineeseen ja pudottivat sen, ajan puolesta olisivat olleet voittoratsukko.

Hanna sitten piti mulle ja Otolle estetuntiakin tässä joku aika kisojen jälkeen. Mun esteistunnan korjausta, ennen kuvasta näkee hyvin miten tyypillisesti ponnistan hyppyyn varmaan enemmän kuin hevonen, lonkkakulma liian suurena ja yläkroppa liian suorana.

Hyvin Hanna sai taottua oppia munkin päähän ja istunta näytti jo ihan siedettävältä!

Ollaan myös treenailtu koulua, maastoiltu ja tehty kaikenlaista. Eilen ratsastin Otolla ilman satulaa kentällä, tehtiin paljon väistöjä ja avoja käynnissä, ravissa siirtymisiä ja temponvaihteluita, laukassa reipasta etenemistä. Lopuksi myös muutamat raviväistöt ja niiden jälkeen Otto tuntui ravaavan tosi kivasti!

Tänään mentiin suht lyhyesti kentällä ilman satulaa askellajit läpi ja harjoiteltiin laukannostoja sekä laukasta raviin siirtymisiä. Lähdettiin sitten käymään uittopaikalla kahlailemassa ja kastelemassa ponin heinämahaa. ;)