torstai 30. lokakuuta 2014

Huonolaatuisia kuvia ja hurjasti hyviä muistoja

Luvassa siis Ypäjä muisteloita! Eksyin selailemaan koneeltani vanhempia kuvia, ja iski inspiraatio että pakko saada jakaa näitä muillekin, tosin osa kuvista on varmasti jo aiemmin blogin puolella esiintynyt. Mutta ei anneta sen haitata!


2-talli ja pömpeli. Tässä tallissa vietettiin ehkä parhaimmat sekä kamalimmat tallivuorot. Siellä asuivat myös meidän hhp-mammutit, eli MTT:n tammat. 


Ihana Ipetus asustaa myös tuolla 2-tallissa. Parhaista parhain mammuttimuori! ♥


Oi voi, tämä estetunti Opistohallin kentällä oli aika häsläämistä, mutta ihana Tellu pelasti kyllä paljon! Pari kolme kertaa pääsin Tellulla ratsastamaan, ihanan herkkä ja miellyttävä hevonen!


Ekuli ja Ekulin erikoinen satula. En ollut koskaan ennen missään nähnyt tuommoista satulaa, eikä ole tuon jälkeen samanlaista kyllä vastaan tullut. Ihan mukavahan siinä oli istua, mutta kamala sentään kun se painoi kuin synti! Mutta Ekuli tykkäsi kun se pääsi muiden mammuttien kanssa lenkkeilemään, vanhaksi mammaksi uskomaton kuumakalle! :D


Söpimaija, eli Maikki. Menin Maikilla ensimmäisellä ratsastustunnilla Opistolla. Reipas ja menevä tamma, kuten kuvasta näkyy. :) Tuo kuvassa näkyvä kerta taisi jäädä viimeiseksi ratsastukseksi Maikilla, se sitten myytiin pois Opistolta. 


Keskiviikkokilpailut Koviksella. Hieno Kovis ja sen ihanat lörppäkorvat! Napattiin vähän päälle 60% K.N.Specialista tuolla kertaa.


Muutaman kerran päästiin hyppäämään myös maastoesteitä, tässä viimeisin kerta ratsuna Kingi. Tuolla kertaa ei kovin ihmeitä päästy hyppäämään, mutta hauskaa oli silti, vaikka kuvassa ilmeet ovatkin aika vakavat. ;)


Ihanan kamala tai kamalan ihana Bazis. Tuo tunti oli yhtä tuskaa, ainakin siihen asti kunnes sisuunnuin ja aloin ratsastaa. Sitten yllätys yllätys hevonenkin alkoi toimia. Opettavainen ruuna, ei oikeasti antanut mitää kyllä ilmaiseksi!


Tässä on kuva viimeiseltä ratsastustunnilta ennen ensimmäiseen työssäoppimiseen lähtöä. Monta tuntia putkeen olin mennyt Elta ponilla, mutta tälle viimeiselle tunnille sainkin superreippaan ja superpienen Karkki-ponin. Ja uskomatonta että näytetään melko sopusuhtaiselle ratsukolle, vaikka poni onkin ihan mini. :D


Ratsastuskoulun kevätjuhlassa esitettiin katrilli meidän hhp-hevosilla. Oli kyllä tosi hauskaa ja esityskin meni oikein hyvin!


Tämä kuva on ensimmäiseltä maastoestetunnilta. Voi elämä miten mua jännitti ennen tätä tuntia! Mutta tunti olikin ihan hurjan hauska, ja maastoesteet tosi kivoja! Jaani oli ihan mahtava opetusmestari! (Jaani on keväällä siirtynyt vihreämmille niityille.)


Ile.  ♥ Se oli ensimmäinen varsinainen lempihevonen Ypäjältä. Vähän nyrpeä ja äreä vanha herra, mutta oikeasti myös tosi suloinen ja taitava. (Ile lopetettiin toukokuussa 2012.)


Iloiset estetuntilaiset. Oli kyllä oikeasti hauskaa ja hyvä tunti! Fabulla oli kiva hypätä, ja muutenkin se oli yksi mun lempihevosista Ypäjällä.



Hieno Vertti! Pieni kana-aivoinen ruunan rupsukka. Hirveän kiva hevonen kuitenkin, kunhan sen sielunelämään pääsi sisälle. :D Verttihän oli mun viimeisin hhp-hevonen.


Taisto, hieno suomiruuna joka pelasti mun estekokeen, kun me ei Vertin kanssa sovittu estehommissa yhteen. Taitava ja kiva hevonen!


Voihan Vankka, omituinen ja vauhdikas pieni hevonen. Tosiaan omanlaisensa persoona, niin hyvässä kuin pahassa. :D Muistan kun mentiin joskus Vankan ratsastajan kanssa kaatosateessa maastoon, hän ratsasti Vankalla ja minä Taalerilla. Nappi valinta ottaa kaksi vauhtihirmua kahdestaan matkaan, oli aika mielenkiintoinen reissu. Ja vaatteet tottakai ihan läpimärät reissun jälkeen!


Jeksu ja Ylveripylveri. :) Tuo oli hauska maastoreissu, Ylverin ensimmäisiä ratsastuskertoja piiiitkiin aikoihin. Onneksi oli rohkea Jekorova urheine kuskeineen meidän tukena. ;)

Ohhoh, jospa nämä kuvat nyt riittäisivät tällä kertaa. Ihana muistella mukavia Ypäjä aikoja. Olisi kyllä hauskaa jos pääsisi vielä samalla porukalla siellä olemaan.

Noh, katsotaan jos ensi kerralla sitten kirjoittelisin minun ja Oton touhuista. :)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

18.10. reenailua

Nea oli taas huutamassa mulle että: ulko-ohja, sisäpohje, ratsasta! (Niin se huuti mulle tänäänkin ja poni kulki jopa vielä paremmin kun eilen! Että kiitos vaan ohjeista ja kuvista!)

Tehtiin oikeastaan vaan ihan perusjuttuja, siirtymisiä ja askellajien työstämistä. Pääpaino oli ehkä laukassa. Työskenneltiin ympyrällä, molempiin kierroksiin. Huomasin juuri, että kuvat osuivat oikeaan kierrokseen, mutta kyllä myös vasemmalle mentiin. :)



Mun oikea jalkahan otti kaiketi itseensä sillä Stübbenilla ratsastamisesta. Jotenkin jumitin lonkan, ja sen seurauksena oikea jalka on ollut jäykempi, jännittynyt polvesta ja nilkasta. Edessä on pitkä prosessi sen korjaamisessa, mutta pikkuhiljaa ja kerta kerralta se alkaa vaikuttaa paremmalta.


Hih, katsokaa kuinka poni ihan työntää takajaloillaan! Otto on nyt taas löytänyt nivelet jaloistaan ja sen, miten niitä tulee käyttää. ;) Laukka on parantunut keväästä hurjasti, se pysyy yllä hurjan paljon helpommin ja nostotkin ovat jo aika kivoja yleensä.


Eksyihän tänne vasemmastakin kierroksesta kuva. Vasen on vielä vaikeampi, kun poni helposti kaatuu sisälle. Ja minähän taas helposti jään vain matkustelemaan, enkä korjaa tilannetta sisäpohkeella. Heti kun kuski herää nykyhetkeen ja saa sisäpohkeen läpi, niin ponikin kappasvaan suoristuu.


Välillä taukoilua, kuski puuhaa jotain omaa kivaa ja ponia taitaa nolottaa mun touhut. Tästä kuvasta en nyt muuta pysty sanomaan. :D


Ratsastuksen loppupuolella ravista alkoi löytyä jo kivasti liikettä. Poni nostelee aika kivasti jo koipiaan ja liikkuu ihan itse eteen. Otto on ihan hurjasti reipastunut ja herkistynyt keväästä! Enää ei tarvitse joka askelta ratsastaa erikseen, vaan muistutus silloin tällöin riittää.


Kaiken kaikkiaan poni oli ihan tosi hieno eilen! Ja ehkä jopa vielä hienompi tänään! Voi että miten hyvän tuntuisia laukka- ja ravipätkiä saatiin tänään, Nea taas huutamassa ohjista ja pohkeista ja ratsastamisesta. ;) Toivotaan nyt vaan että säät suosivat meitä ja kenttä pysyisi kunnossa, niin ei jäisi nämä meidän reenailut nyt tauolle. Otto on alkanut kehittyä niin kivasti, että kyllä harmittaisi pitää taukoa ihan vaan jäisen kentän takia. Mutta minkäs sille mahtaa, sitten maastoillaan ja työskennellään käynnissä!


Tässä jo vähän esimakua eilisistä reenailuista. ;) Saatiin pitkästä aikaa vähän kuvia meidän menosta, kirjoittelen enemmän kunhan saan kuvamateriaalin haltuuni.

Ja koska joku kohta kauhistelee Oton naamaa, niin kerrottakoon: poni on ilmeisesti allerginen polttiaisille. Tästä johtuen se hankasi oikealle puolelle naamaansa muutaman karvattoman läntin. Tallin omistajalta löytyi meille supervoidetta ja hankaumat ovat jo paranemaan päin. Plus koska on ollut pakkasta, niin toivottavasti ne pikku kakkiaiset eivät ilmesty ennenkuin ensi vuoden puolella, polttiaiset siis. Karusta ulkonäöstään huolimatta Pieni ja Keltainen voi hyvin.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Aika se vaan rientää

Hohhoi. Aika oikeasti tuntuu juoksevan, päivät hurahtaa mennä ohi ihan kamalaa kyytiä! En ole kerennyt/jaksanut aukaista konetta tai bloggeria aikoihin. Päivät menee 7-15 yleensä töissä ja sieltä suoraan tallille Ottoa + plus suokkiruunaa liikuttamaan. Tallin jälkeen kerkeän vähän tehdä kotihommia sekä levähtää hetken ennekuin on jo pakko mennä nukkumaan. Mutta toisaalta en minä valita, mukavaa kun on tekemistä. :) Blogi vaan jää vähemmälle huomiolle, mutta viikonloppuna luultavasti kerkeän kirjoittelemaan postauksen jos toisenkin.

Oton kanssa menee hyvin, poni kehittyy koko ajan ja saa enemmän voimaa liikkeisiinsä. Ollaan nyt maastoiltu jonkin verran, hypätty paristi säiden salliessa, menty vähän puomeja ja tottakai tuuppailtu!

Mutta, nyt lähden nukkumaan, joten palataan taas (toivottavasti pian) asiaan!

tiistai 30. syyskuuta 2014

Hieno Otto!

Tänään Otolla oli ohjelmassa treffit eläinlääkärin kanssa. Tallille oli muutenkin tulossa ell niin samalla sitten raspattiin ponin hampaat. Homma sujui nopsaan ja hyvin ilman mitään rauhoitteita, minä pidin kiinni ponista ja muovisesta suun avaajasta. Muutaman kerran Otto yritti vähän vastustella mutta antoi eläinlääkärin kuitenkin tehdä työnsä. Raspauksen jälkeen poni sai paljon kehuja ja pari lakunamia. :) Otto on kyllä vaan niin huippu heppa! :)

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Vastauspostaus

Tässäpä teille vastauksia kysymyksiin!

Milloin ostit Oton?
* Virallisesti se siirtyi minun nimiini 1.2.2014, mutta jo aiemminkin sain pitää ponia kuin omaani. :)

Olitko vuokrannut sitä ennen ostoa?
* Itseasiassa kyllä. Kesän 2013 ja syksyllä myös, vuokrasin Ottoa aina lauantaisin.

Tai käynyt tunneilla?
* Tässä tarkoitetaan varmaan, että tunneilla Oton kanssa? Kyllä minä Otolla tunneillakin kävin, silloin tällöin.

Miten tutustuit Ottoon?
* Otto oli muuttanut Lekolle samoihin aikoihin kun minä menin sinne työharjoitteluun. Taisin jo ensimmäisenä päivänä päästä Ottoa harjailemaan ja irtojuoksuttamaan. Sitten harjoittelun aikana pääsin ratsastamaankin Otolla ja ihastuin poniin ihan täysin. :)

Miksi Otto muutti pois Lekolta?
* Koska minä asun Heinävedellä. Tallimatka olisi ollut yhteen suuntaan noin 50km, eikä siinä olisi ollut mitään järkeä. Nyt Otto asuu mukavan lähellä minua, ja tallimatkaan menee ehkä viitisen minuuttia. Eli muutettiin Lekolta ihan käytännön syistä.

Paljon Otto maksoi?
* Mitään tarkkoja summia en täällä halua kertoa, mutta julkisessa tiedossahan oli Oton virallinen myyntihinta, eli 4200e. Ihan tuota koko summaa en maksanut, sanotaan näin.

Missä Otto asuu nyt?
* Otto asuu Heinävedellä, Senjan tallilla.

Oletko saanut sille vuokraajia?
* Sain Otolle vuokraajan, mukavan tytön joka ratsastaa Otolla 1-2 kertaa viikossa. :)

Kuinka usein itse ratsastat sen?
* Jos vuokraaja käy 2krt/vko, niin 3-4 kertaa menen itse, jos taas esimerkiksi vuokraaja ei pääse ollenkaan, niin ratsastan/liikutan Oton muuten 5-7 kertaa viikossa. Yleensä pyrin ponilla pitämään kuitenkin yhden vapaan viikossa, mutta joskus on ollut niin superkevyitä liikutuksia, että yksi viikko on voinut mennä ilman vapaita.

Mitä tavaroita Otolle on? (harjat, varusteet, loimet jne.)
* Käytössä meillä on tällä hetkellä: suitset kolmipalakuolaimilla, suitset hackamorekuolaimilla, satula, suojat etu- ja takajalkoihin, satulahuopia, takaa korottava romaani, 2 ulkoloimea (kolmas tulee ensi viikolla), 2 kuivatusloimea, 3 päitset, riimunnaruja, harjoja, rasvoja, linimenttejä yms yms. Voisinpa tehdä ihan uuden varustepostauksen meidän tavaroista, sillä niitä on tullut lisää sitten edellisen varustepostauksen!


Onko sinulla muita lemmikkejä?
* Meillä on kotona koira ja kissoja.

Haluisitko jonkun lemmikin? (muun)
* En ainakaan tällä hetkellä. Tai no, joku pieni koira olisi kiva. ;)

Asutko omassa kodissa? Yksin?
* Ollaan poikaystävän kanssa asusteltu nyt vuokra-asunnossa jonkun aikaa.

Käytkö töissä? Vai opiskeletko?
* Käyn töissä.

Seurusteletko?
* Kyllä

Oletko koskaan seurustellut?
* ^^ :)

Monta kaveria sinulla on?
* Kavereita on tarpeeksi, läheisempiä ei niin montaa, mutta heitäkin riittävästi.

Onko sinulla ratsastavia kavereita? Tai kavereita, jotka omistaa hevosen?
* Kyllä, molempia löytyy. Itseasiassa suurin osa kavereistani taitaa tullakin hevospiireistä. :)

Meikkaatko?
* Kyllä, aina välillä. Mutta nykyään kyllä tulee meikkailtua aika harvoin.

Monta vuotta olet?
* Olen 24-vuotias

Monta vuotta Otto on?
* Otto on 12-vuotias.

Mitä kuuluu?
* Hyvää kuuluu! :)

Mites viihdyt töissä?
* Yllättävän hyvin!

Ootko ypäjä ihmisten kanssa tekemisissä vielä?
* Joidenkin kanssa kyllä. :)

Mitä ikävöit ypäjältä?
* Noh, kämppäkavereita. :) Sitten oli ihan superhienoa, että siellä pääsi ratsastamaan erilaisilla hevosilla ja ohjatuilla tunneilla tosi paljon! Tiettyjä hevosiakin on ikävä, ja pitäisi kyllä päästä siellä käymään pian! (Ypäjätreffit?)

Milloin sinne saa tulla trehville. :D
* Soita vaan Michelle ja sano et nyt mä tuun! Minä en nyt mihinkään kauemmas ole menossa kun on työt ja poninpalleroinen. :)

Käytkö oton kanssa tunneilla?
* Nyt ei olla päästy käymään, kesällä viimeksi, mutta tarkoituksena olisi silloin tällöin päästä opettajan valvovan silmän alle. Eli peukut pystyssä ja sormet ristissä että kelit pysyisi hyvinä = kenttä pysyisi kunnossa!



Meinaatko kisata joskus?
* Ajatus jostain pienistä seurakisoista on kyllä alkanut kiinnostaa! ;) Mutta ensin haluan poin vielä vähän laihtuvan ja saavan kuntoa, sitten ruvetaan katselemaan kisoja.

Milloin viimeksi tipuit? Mitä tapahtui?
* Hmm, taitaa se viimeisin tippuminen olla ehkä tammikuulta. Ja keltäs muulta kuin Otolta. :D Menin ilman satulaa, ponilla vapaita takana, ulkoa kuului joku ääni, poni lähti omaan suuntaan selkä köyryssä ja minä sitten toiseen suuntaan maastouduin maneesin hiekkaan.

Missä oot ja mitä teet vuoden päästä? 
* Hmmmmmm, aika paha. Mutta luultavasti (toivottavasti) olen töissä, asutaan varmaan tässä samassa talossa ja Oton kanssa ollaankin sitten jo huippu kunnossa! ;)

Lempikirjasi?
* Tämä on paha! Yksi (monista) parhaista on viimeksi lukemani Tuulen Avain Stephen Kingiltä.

Oton viikko ohjelma?
* Meillä ei varsinaista viikko-ohjelmaa ole, enemmänkin mennään fiilispohjalla. Mutta pyrin siihen, että viikossa olisi edes yksi semmoinen vähän rankempi "treenipäivä", jolloin ihan "aikuisten oikeesti" harjotellaan koulua tai esteitä. Syksy meillä on mennyt vähän niin, että on yksi rankempi viikko (jossa myös kuitenkin kevyitä/vapaita päiviä) ja sitä seuraava viikko on sitten kevyempi viikko. Ponin jaksamista ja motivaatiota kuunnellen mennään, sekä tietenkin maneesittomalla tallilla kentän kunto myös muuttaa välillä suunnitelmia. Onneksi kuitenkin tallilta löytyy todella hyvät ja monipuoliset maastot!

Millaset ratsastuskamat sulla on?
* Yleensä minulla on päällä: punaiset-, ruskeat- tai denimratsastushousut, jodhpurit ja chapsit, huppari/fleece, Roeckl Light Grip hanskat ja Zenith-kypärä. Joskus saatan ratsastaa Sievit jalassa tai kumppareilla.

Jos tarviisit uudet kengät/saappaat, millaiset haluisit?
* Pitkään olen jo haaveillut nahkasaappaista, joissa on nyörit edessä ja vetoketju takana. Jodhpurini ovat kunnossa, mutta uudet chapsit voisin kyllä myös ottaa, ja minulle kelpaisi samanlaiset kuin nykyiset, eli muistaakseni Horse Comfortin mustat chapsit joissa yläreunassa ruskea "läntti". :D

Entä kypärä?
* Toisaalta voisin ottaa toisen kappaleen tuota Zenithin mustaa kypärää blingi koristeilla, mutta toisaalta esimerkiksi joku Charles Owenin tai Sam Shieldin kypäräkin olisi hieno, jos vain olisi varaa niihin. Niin! Tai Lamicell:n musta kypärä "timantti"koristeilla olisi kiva.

Osaavin hevonen, jolla olet ratsastanut?
* Hmm, varmaankin pitää sanoa hhp-ratsuni Vertti, Se oli todella kiva kouluratsu, kunhan siihen sai vähän liikettä. ;) Mutta huippuja olivat myöskin ihana ja kaunis tamma Nanna, sekä jo edesmennyt ihana Ile. Eikä pidä myöskään unohtaa taitavia tammoja Fabua (joka on kyllä Vertin kanssa aika tasavertainen!) ja Tellua.

Paras opettaja/valmentaja jonka opetuksessa olet ollut?
* Tämä on helppo, ehdottomasti Laura Porthan!

Mieluisin ratsastuksen laji?
* Kouluratsastus

©Hanna


Mieluisin tehtävä sileällä/esteillä?
* Sileällä mieluisin tehtävä on avotaivutukset ravissa ja laukassa. Myös hyvien siirtymisten harjoittelu on mukavaa, vaikkakin haastavaa.
Esteillä en kyllä osaa sanoa yksittäistä tiettyä tehtävää. Itsekseni jos hyppään, menen yleensä yksittäisiä esteitä tai pieni radan pätkiä. Estetunneilla tykkään jos opettaja keksii hyviä ja toimivia tehtäviä, esimerkiksi kavaleteilla askelmäärien säätämistä.

Epämieluisin tehtävä sileällä/esteillä?
* Ei minulla varsinaisesti ole mitään epämieluisia tehtäviä, kaikkea harjoittelen ihan mielelläni. Mutta laukasta raviin siirtymiset ovat meillä olleet vähän hankalia, koska poni helposti heittäytyy niihin selättömänä. Tosin sehän tarkoittaa sitä että niitä juuri pitääkin sitten harjoitella. :D
Esteilläkään minulla ei oikeastaan ole epämieluisia tehtäviä, mutta Vertin kanssa lentelyt aiheuttivat minulle jonkinmoisia kammotuksen tunteita ristikko-innareita kohtaan.

Tykkäätkö enemmän este-,koulu- vai yleissatuloista? Vai jostain muista?
* Koulusatuloista! Minun unelmani olisikin löytää minulle ja Otolle sopiva koulupenkki jossain vaiheessa! Mutta estesatulat ovat tietenkin sitten parempia ja mukavempia esteillä.

Minkä väriste nahkavarusteet on parhaat hevosella?
* Riippuu ehkä hieman myös hevosen väristä. Mutta ehkä se musta on yleensä helpoin ja sopivin väri. Toisaalta olen ehkä pikkuisen miettinyt sitä, että Otolle saattaisi sopia mustan sijaan myöskin ruskeat nahkavarusteet. ;)

Kokoa jokin silmääsi miellyttävä varustekokonaisuus itsellesi ja hevoselle (kuvia?)


Tällä hetkellä tämän tyylinen kokonaisuus hevoselle miellyttäisi minun silmääni. Varusteet saavat muuten olla aika neutraalit, mutta satulahuopa ja mahdolliset pintelit saavat olla värikkäitä. Ja tottakai pintelit sitten mätsäävät huovan väriin. ;)

Tässä taas varusteita ratsastajalle, näköjään tämän hetken suosikki väri minulla on tummansininen. :D Tuossa liivissa tuo sisus voisi tietty olla oranssi, niin sopisi hyvin yhteen paidan sekä hevosen huovan kanssa.

Lempivuodenaika?
* Kaikissa vuodenajoissa on jotain hyvää, mutta eniten pidän kyllä kesästä!

Missä haluaisit asua?
* Tällä hetkellä tämä nykyinen paikka on juuri sopiva. Jos pitäisi valita joku ulkomaa esimerkiksi, niin ehdottomasti muuttaisin Englantiin!

Minne haluaisit matkustaa?
* Ainakin uudestaan enkkuihin, siellä oli niin kivaa!

Kiitos kaikille kysymyksistä! :)


torstai 25. syyskuuta 2014

Kysy!

Noniin, blogi on viettänyt pientä hiljaiseloa viime aikoina. Työt ja talleilut vievät aikaa ja en vain ole nyt saanut aikaiseksi tarttua läppäriin ja kirjoittaa postauksia valmiiksi. Joten, koska edellinen kysymyspostaus on ollut maaliskuussa ja sen jälkeen on tapahtunut vaikka mitä, niin nyt saatte kysyä jos joku asia on jäänyt epäselväksi. Tottakai saa kysyä vaikka mistä, ja mielelläni vastaankin monenlaisiin ja monipuolisiin kysymyksiin! Eli eikun vaan kysymään! Vastaan kysymyksiin (jos niitä tulee tarpeeksi) viikonloppuna.