tiistai 16. helmikuuta 2016

Kuvaton kuulumispostaus

Tämä talvi kyllä todella vaatii pitkää pinnaa, hevosen liikuttaminen ei ole ollut liian helppoa kyllä. Milloin on joka paikka jäässä, milloin sataa lunta 50cm, milloin lumet sulaa ja on saakelin liukasta jne. Noh, mutta ei passaa valittaa. Kaikesta kurjuudesta huolimatta Otto on saanut liikuntaa aika hyvin, ja sen huomaa siinä että ponin kunto on tainnut ihan huomaamatta kasvaa!

Tänään käytiin raviradalla, tarkoituksena saada ponin höyryjä päästeltyä ja ehkä jopa vähän väsytettyä sitä. Ja pyh. Otto oli todella säpäkkä alussa, kyttäili ja säpsyili kaikkea ja olisi halunnut mennä koko ajan kovempaa. 
Käynnin jälkeen ravailtiin pari kierrosta rataa ympäri. Sittenpä me laukattiin suorat, ravattiin tai käveltiin muualla, mentiin niin monta kierrosta etten minä enää kestänyt laskuissa. Silti vaan poni onnellisena kipitti minkä jaloistaan pääsi eikä kyllä minkäänlaisia väsymyksen merkkejä ollut ilmassa. (Verrattuna viime talveen, silloin mentiin maksimissaan 5 kierrosta ja Otto oli jo melko puhki)
Loppuverkaksi hölkättiin eteen alas pari kierrosta hyvää ja sujuvaa ravia. Kyllä se Otto tuntui kuitenkin rennommalta ratsastuksen jälkeen, meikäläistä kyllä meinasi jo hapottaa kun kevyttä ravia mentiin niin monta kierrosta. :D 
Toisaalta kyllä ihana huomata tuo muutos ponissa, ennen niin laiska pullaponi on nyt ihan tulta ja tappuraa ja nauttii kun pääsee menemään kovaa!

Muuten ollaan suurimmaksi osaksi maastoiltu, pakkasilla mentiin jäällä, käyty raviradalla ja muutaman kerran käyty kentällä pyörähtämässä. Otto on ollut välillä melkoisen rasittava tapaus, kun sillä on sen verran aina virtaa että se meinaa vähän töhöttää ja touhottaa, mutta ehkäpä sekin tässä kevään mittaan tasoittuu. 
Omaan silmään näyttää siltä että poni olisi jopa hiukan laihtunut! Treeniä vaan vielä lisää niin kohta Otto on hyvin hoikka poika. ;) 

Eipä meidän elämään muuten kummoisia kuulu, ehkäpä keväämmällä olisi myös paremmin mahdollista saada kuvamateriaalia ponista, toivossa on hyvä elää. Näillä samoilla linjoilla jatketaan, koulutreeniin palataan kunhan kenttä on semmoisessa kunnossa että siellä pystyy kunnolla ratsastamaan. Palataan taas jossain vaiheessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti