sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Vastauspostaus

Tässäpä teille vastauksia kysymyksiin!

Milloin ostit Oton?
* Virallisesti se siirtyi minun nimiini 1.2.2014, mutta jo aiemminkin sain pitää ponia kuin omaani. :)

Olitko vuokrannut sitä ennen ostoa?
* Itseasiassa kyllä. Kesän 2013 ja syksyllä myös, vuokrasin Ottoa aina lauantaisin.

Tai käynyt tunneilla?
* Tässä tarkoitetaan varmaan, että tunneilla Oton kanssa? Kyllä minä Otolla tunneillakin kävin, silloin tällöin.

Miten tutustuit Ottoon?
* Otto oli muuttanut Lekolle samoihin aikoihin kun minä menin sinne työharjoitteluun. Taisin jo ensimmäisenä päivänä päästä Ottoa harjailemaan ja irtojuoksuttamaan. Sitten harjoittelun aikana pääsin ratsastamaankin Otolla ja ihastuin poniin ihan täysin. :)

Miksi Otto muutti pois Lekolta?
* Koska minä asun Heinävedellä. Tallimatka olisi ollut yhteen suuntaan noin 50km, eikä siinä olisi ollut mitään järkeä. Nyt Otto asuu mukavan lähellä minua, ja tallimatkaan menee ehkä viitisen minuuttia. Eli muutettiin Lekolta ihan käytännön syistä.

Paljon Otto maksoi?
* Mitään tarkkoja summia en täällä halua kertoa, mutta julkisessa tiedossahan oli Oton virallinen myyntihinta, eli 4200e. Ihan tuota koko summaa en maksanut, sanotaan näin.

Missä Otto asuu nyt?
* Otto asuu Heinävedellä, Senjan tallilla.

Oletko saanut sille vuokraajia?
* Sain Otolle vuokraajan, mukavan tytön joka ratsastaa Otolla 1-2 kertaa viikossa. :)

Kuinka usein itse ratsastat sen?
* Jos vuokraaja käy 2krt/vko, niin 3-4 kertaa menen itse, jos taas esimerkiksi vuokraaja ei pääse ollenkaan, niin ratsastan/liikutan Oton muuten 5-7 kertaa viikossa. Yleensä pyrin ponilla pitämään kuitenkin yhden vapaan viikossa, mutta joskus on ollut niin superkevyitä liikutuksia, että yksi viikko on voinut mennä ilman vapaita.

Mitä tavaroita Otolle on? (harjat, varusteet, loimet jne.)
* Käytössä meillä on tällä hetkellä: suitset kolmipalakuolaimilla, suitset hackamorekuolaimilla, satula, suojat etu- ja takajalkoihin, satulahuopia, takaa korottava romaani, 2 ulkoloimea (kolmas tulee ensi viikolla), 2 kuivatusloimea, 3 päitset, riimunnaruja, harjoja, rasvoja, linimenttejä yms yms. Voisinpa tehdä ihan uuden varustepostauksen meidän tavaroista, sillä niitä on tullut lisää sitten edellisen varustepostauksen!


Onko sinulla muita lemmikkejä?
* Meillä on kotona koira ja kissoja.

Haluisitko jonkun lemmikin? (muun)
* En ainakaan tällä hetkellä. Tai no, joku pieni koira olisi kiva. ;)

Asutko omassa kodissa? Yksin?
* Ollaan poikaystävän kanssa asusteltu nyt vuokra-asunnossa jonkun aikaa.

Käytkö töissä? Vai opiskeletko?
* Käyn töissä.

Seurusteletko?
* Kyllä

Oletko koskaan seurustellut?
* ^^ :)

Monta kaveria sinulla on?
* Kavereita on tarpeeksi, läheisempiä ei niin montaa, mutta heitäkin riittävästi.

Onko sinulla ratsastavia kavereita? Tai kavereita, jotka omistaa hevosen?
* Kyllä, molempia löytyy. Itseasiassa suurin osa kavereistani taitaa tullakin hevospiireistä. :)

Meikkaatko?
* Kyllä, aina välillä. Mutta nykyään kyllä tulee meikkailtua aika harvoin.

Monta vuotta olet?
* Olen 24-vuotias

Monta vuotta Otto on?
* Otto on 12-vuotias.

Mitä kuuluu?
* Hyvää kuuluu! :)

Mites viihdyt töissä?
* Yllättävän hyvin!

Ootko ypäjä ihmisten kanssa tekemisissä vielä?
* Joidenkin kanssa kyllä. :)

Mitä ikävöit ypäjältä?
* Noh, kämppäkavereita. :) Sitten oli ihan superhienoa, että siellä pääsi ratsastamaan erilaisilla hevosilla ja ohjatuilla tunneilla tosi paljon! Tiettyjä hevosiakin on ikävä, ja pitäisi kyllä päästä siellä käymään pian! (Ypäjätreffit?)

Milloin sinne saa tulla trehville. :D
* Soita vaan Michelle ja sano et nyt mä tuun! Minä en nyt mihinkään kauemmas ole menossa kun on työt ja poninpalleroinen. :)

Käytkö oton kanssa tunneilla?
* Nyt ei olla päästy käymään, kesällä viimeksi, mutta tarkoituksena olisi silloin tällöin päästä opettajan valvovan silmän alle. Eli peukut pystyssä ja sormet ristissä että kelit pysyisi hyvinä = kenttä pysyisi kunnossa!



Meinaatko kisata joskus?
* Ajatus jostain pienistä seurakisoista on kyllä alkanut kiinnostaa! ;) Mutta ensin haluan poin vielä vähän laihtuvan ja saavan kuntoa, sitten ruvetaan katselemaan kisoja.

Milloin viimeksi tipuit? Mitä tapahtui?
* Hmm, taitaa se viimeisin tippuminen olla ehkä tammikuulta. Ja keltäs muulta kuin Otolta. :D Menin ilman satulaa, ponilla vapaita takana, ulkoa kuului joku ääni, poni lähti omaan suuntaan selkä köyryssä ja minä sitten toiseen suuntaan maastouduin maneesin hiekkaan.

Missä oot ja mitä teet vuoden päästä? 
* Hmmmmmm, aika paha. Mutta luultavasti (toivottavasti) olen töissä, asutaan varmaan tässä samassa talossa ja Oton kanssa ollaankin sitten jo huippu kunnossa! ;)

Lempikirjasi?
* Tämä on paha! Yksi (monista) parhaista on viimeksi lukemani Tuulen Avain Stephen Kingiltä.

Oton viikko ohjelma?
* Meillä ei varsinaista viikko-ohjelmaa ole, enemmänkin mennään fiilispohjalla. Mutta pyrin siihen, että viikossa olisi edes yksi semmoinen vähän rankempi "treenipäivä", jolloin ihan "aikuisten oikeesti" harjotellaan koulua tai esteitä. Syksy meillä on mennyt vähän niin, että on yksi rankempi viikko (jossa myös kuitenkin kevyitä/vapaita päiviä) ja sitä seuraava viikko on sitten kevyempi viikko. Ponin jaksamista ja motivaatiota kuunnellen mennään, sekä tietenkin maneesittomalla tallilla kentän kunto myös muuttaa välillä suunnitelmia. Onneksi kuitenkin tallilta löytyy todella hyvät ja monipuoliset maastot!

Millaset ratsastuskamat sulla on?
* Yleensä minulla on päällä: punaiset-, ruskeat- tai denimratsastushousut, jodhpurit ja chapsit, huppari/fleece, Roeckl Light Grip hanskat ja Zenith-kypärä. Joskus saatan ratsastaa Sievit jalassa tai kumppareilla.

Jos tarviisit uudet kengät/saappaat, millaiset haluisit?
* Pitkään olen jo haaveillut nahkasaappaista, joissa on nyörit edessä ja vetoketju takana. Jodhpurini ovat kunnossa, mutta uudet chapsit voisin kyllä myös ottaa, ja minulle kelpaisi samanlaiset kuin nykyiset, eli muistaakseni Horse Comfortin mustat chapsit joissa yläreunassa ruskea "läntti". :D

Entä kypärä?
* Toisaalta voisin ottaa toisen kappaleen tuota Zenithin mustaa kypärää blingi koristeilla, mutta toisaalta esimerkiksi joku Charles Owenin tai Sam Shieldin kypäräkin olisi hieno, jos vain olisi varaa niihin. Niin! Tai Lamicell:n musta kypärä "timantti"koristeilla olisi kiva.

Osaavin hevonen, jolla olet ratsastanut?
* Hmm, varmaankin pitää sanoa hhp-ratsuni Vertti, Se oli todella kiva kouluratsu, kunhan siihen sai vähän liikettä. ;) Mutta huippuja olivat myöskin ihana ja kaunis tamma Nanna, sekä jo edesmennyt ihana Ile. Eikä pidä myöskään unohtaa taitavia tammoja Fabua (joka on kyllä Vertin kanssa aika tasavertainen!) ja Tellua.

Paras opettaja/valmentaja jonka opetuksessa olet ollut?
* Tämä on helppo, ehdottomasti Laura Porthan!

Mieluisin ratsastuksen laji?
* Kouluratsastus

©Hanna


Mieluisin tehtävä sileällä/esteillä?
* Sileällä mieluisin tehtävä on avotaivutukset ravissa ja laukassa. Myös hyvien siirtymisten harjoittelu on mukavaa, vaikkakin haastavaa.
Esteillä en kyllä osaa sanoa yksittäistä tiettyä tehtävää. Itsekseni jos hyppään, menen yleensä yksittäisiä esteitä tai pieni radan pätkiä. Estetunneilla tykkään jos opettaja keksii hyviä ja toimivia tehtäviä, esimerkiksi kavaleteilla askelmäärien säätämistä.

Epämieluisin tehtävä sileällä/esteillä?
* Ei minulla varsinaisesti ole mitään epämieluisia tehtäviä, kaikkea harjoittelen ihan mielelläni. Mutta laukasta raviin siirtymiset ovat meillä olleet vähän hankalia, koska poni helposti heittäytyy niihin selättömänä. Tosin sehän tarkoittaa sitä että niitä juuri pitääkin sitten harjoitella. :D
Esteilläkään minulla ei oikeastaan ole epämieluisia tehtäviä, mutta Vertin kanssa lentelyt aiheuttivat minulle jonkinmoisia kammotuksen tunteita ristikko-innareita kohtaan.

Tykkäätkö enemmän este-,koulu- vai yleissatuloista? Vai jostain muista?
* Koulusatuloista! Minun unelmani olisikin löytää minulle ja Otolle sopiva koulupenkki jossain vaiheessa! Mutta estesatulat ovat tietenkin sitten parempia ja mukavempia esteillä.

Minkä väriste nahkavarusteet on parhaat hevosella?
* Riippuu ehkä hieman myös hevosen väristä. Mutta ehkä se musta on yleensä helpoin ja sopivin väri. Toisaalta olen ehkä pikkuisen miettinyt sitä, että Otolle saattaisi sopia mustan sijaan myöskin ruskeat nahkavarusteet. ;)

Kokoa jokin silmääsi miellyttävä varustekokonaisuus itsellesi ja hevoselle (kuvia?)


Tällä hetkellä tämän tyylinen kokonaisuus hevoselle miellyttäisi minun silmääni. Varusteet saavat muuten olla aika neutraalit, mutta satulahuopa ja mahdolliset pintelit saavat olla värikkäitä. Ja tottakai pintelit sitten mätsäävät huovan väriin. ;)

Tässä taas varusteita ratsastajalle, näköjään tämän hetken suosikki väri minulla on tummansininen. :D Tuossa liivissa tuo sisus voisi tietty olla oranssi, niin sopisi hyvin yhteen paidan sekä hevosen huovan kanssa.

Lempivuodenaika?
* Kaikissa vuodenajoissa on jotain hyvää, mutta eniten pidän kyllä kesästä!

Missä haluaisit asua?
* Tällä hetkellä tämä nykyinen paikka on juuri sopiva. Jos pitäisi valita joku ulkomaa esimerkiksi, niin ehdottomasti muuttaisin Englantiin!

Minne haluaisit matkustaa?
* Ainakin uudestaan enkkuihin, siellä oli niin kivaa!

Kiitos kaikille kysymyksistä! :)


3 kommenttia: