maanantai 31. maaliskuuta 2014

Järkevämmän tekstin puutteessa, Haaste!

Blogeissa on pyörinyt välillä tämä hevoshaaste, ja kun on nyt jostain syystä ollut niin vaikea aloittaa kirjoittamista niin ajattelin tehdä tämän haasteen. Ei blogi ihan kokonaan jää hiljaisuuden valtaan ja saattepa jotain lukemista. :)

Kerro hevosestasi: rotu, taso ja hieman luonnetta: Otto on syntynyt vuonna 2002, eli se kääntyi tänä vuonna 12 vuotiaaksi. Tasoltaan se on noin heB, joskin taidot ovat vähän ruosteessa. Ratsastaessa se on oikeasti aika reipas ja herkkä, joskin se osaa käyttää itseään erittäin säästeliäästi ellei siltä osaa vaatia enempää. Esteistä en ole varma, mutta luulisin sen tällä hetkellä suorittavan ratana n. 50-70cm esteet, yksittäisenä varmaankin ehkä jopa 80cm. ;) Otto on kiltti ja mukava poni, joka on kuitenkin tuntiponivuosinaan oppinut luistamaan töistä ja kyseenalaistamaan ihmisen johtajuuden. Pikkuhiljaa ponin kanssa edetään, ja tuloksia on jo saatukin. :)



Hevoset vai ponit? Miksi? Hmm, vaikeaa. Periaatteessa hevoset, etenkin suomenhevoset ovat lähellä sydäntä. Pituuteni puolesta valitsisin ponit. Vaikka oma hevonen onkin poni, niin silti mielelläni ratsastan myös hevosen kokoisilla otuksilla välillä!

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän? Tätä pitikin pohtia vähän pitempään. Jasmiina, entinen hoitohevoseni, oli varmaan hevonen jolla ratsastin ensimmäisiä kertoja useammin itsenäisesti.

Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkien koko? Hevosesta, käyttötarkoituksesta ja tiloista riippuen kumpi vain. Jos hevonen kestää kengättömänä olon ja pohjat ovat tarkoitukseen sopivat, niin kengättömyys on ihan näppärää. Kengät taas ovat hyvät jos hevosen kaviot eivät kestä ilman olemista, hevosella ratsastetaan kovemmilla pohjilla ja etenkin talvella kenkiin saa kätevästi hokit. Kummin vain siis, hevosen mukaan. Oton kengän koko on 0.

Klippaus: puolesta vai vastaan? Kumpi vain sopii hevosen käyttötarkoitusta ajatellen paremmin. Esimerkiksi Ottoa en klippaisi, koska ainakin viime talvena Otto oli aikalailla harrastekäytössä, eli se ei siis liikoja hikoillut. Jos ensi talvena asuisimme maneesi tallilla ja Otto joutuisi kunnon treeniin, siinä tapauksessa voisin harkita klippausta.


Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi? Otto tarhaa tällä hetkellä yhden kaverin kanssa. Kesällä tarkoitus olisi laittaa Ottokin koko muun lauman joukkoon, kun ne pääsevät isompaan tilaan. Jos vain hevoset tulevat toimeen, on minun mielestäni hyvä jos hevoset voivat tarhata edes pienissä porukoissa.

Ratkaiseeko hevossa enemmän sen luonne vaiko ulkonäkö (kuten väri)? Riippuu tapauksesta, joskus joku hevonen on voinut olla ulkonäöltään miellyttävä, mutta muuten sen kanssa ei ole kemiat kohdannut. Joskus taas joku hevonen voi olla vähemmän kiinnostava ulkonäöllisesti mutta muuten mahtava tapaus. Otossa minä ihan ensin ihastuin sen väriin ja "söpöyteen", voin myöntää. ;) Myöhemmin poniin tutustuessa minä aloin tykästyä myös sen luonteeseen, Otossa on vähän niinkuin koko paketti kasassa! No okei, vähän isommat liikkeet sillä saisi olla, mutta eihän kukaan voi olla täydellinen. ;)

Millainen on hyvä hevosblogi? Kirjoitustyyli on kiinnostava, samoin blogissa esiintyvien hevosten ja kirjoittajan tulisi olla jollain tapaa mielenkiintoa herättäviä. Kuvia pitää olla jonkun verran. Enpä minä tähän nyt oikein muuta keksi.


Pahin tippumisesi? Maastossa tipahdin johonkin risukasaan kun hevonen viiletti holtitonta kiitolaukkaa metsäpolkua pitkin, haavoja ja ruhjeita siitä sain. Toinen putoaminen missä sain vähän osumaa oli viimeinen estetunti Vertin kanssa Ypäjällä. Löin leukani hevosen niskaan, leuka oli päivän ajan jotenkin sijoiltaan ja ennestään kipeä polvi otti myöskin vähän osumaa.

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa? Entiseltä omistajalta saatiin mukaan kaksi loimea, sadeloimi ja kuivatusloimi ja sitten minulla itselläni on yksi kuivatusloimi. Eli tällä hetkellä Otolla on kolme loimea.

Kuinka usein hevosesi liikkuu? Vähän fiiliksestä riippuen, sillä Otolla on nyt kuntokuuri meneillään. Säännöllistä liikunnan pitää olla, mutta jos poni tuntuu vähän väsähtäneeltä niin pidetään vähän enemmän vapaita. Alkuun Otto liikkui joka toinen päivä ja pikkuhiljaa ollaan lisätty liikutuksen määrää ja laatua. Nyt Otto liikkuu parina kolmena päivänä peräkkäin jollain tapaa ja sitten se saa pitää vapaan. Eli viikossa Otto liikkuu noin 4-5 kertaa. Kesään mennessä liikutuksen määrä varmasti lisääntyy vielä vähän, noin kuuteen kertaan viikossa. Tai vaihtoehtoisesti se liikkuu edelleen 4-5 päivänä viikossa, mutta joinakin päivinä se tekee tallin omistajan tunneilla yhden tunnin ja lisäksi minä ratsastan sillä. Ponin ehdoilla mennään, laihdutus ja lihasten kasvattaminen tavoitteena, mutta pyrin pitämään liikutuksen sellaisena että Otto jaksaa olla energinen ja kiinnostunut liikkumaan.

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja? Nuorempana olin uhkarohkea ratsastaja, mitä enemmän heppa pukitti, sen parempi. :D Nykyään minusta on tullut vähän enemmän varovaisempi ratsastaja, en niin suuresti nauti kaikkein villeimmillä ja  hurjimmilla hevosilla ratsastamisesta enää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti